Read Ebook: Puolan kapinat vv. 1831 ja 1863 by Yrj Koskinen Yrj Sakari

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 75 lines and 13338 words, and 2 pages

Release date: January 19, 2024

Original publication: Porvoo: Werner S?derstr?m, 1903

Credits: Juhani K?rkk?inen and Tapio Riikonen

Esitt?nyt

Z. Yrj?-Koskinen

Porvoossa, Werner S?derstr?m, 1903.

SIS?LLYS:

ESIHUOMAUTUS.

Rauhaniemell? Kes?kuussa 1903.

KATSAUS PUOLAN ENTISEEN HISTORIAAN.

Ymm?rt??ksemme Puolan kansan kohtaloita menneell? vuosisadalla, emme voi kokonaan j?tt?? lukuunottamatta sen entisyytt?, joka antaa selv?n kuvan t?m?n kansakunnan omituisesta luonteesta.

Kuten tied?mme Puolalaiset kuuluvat Slavilaiseen rotuun ja ovat siis likeist? sukua, toiselta puolen Tshekkein kanssa B?hmiss? ja Moraviassa, toiselta puolen Ven?l?isten eri heimoille, joista nyky??n vallitsevat Suur-Ven?l?iset ovat heist? kaukaisimmat, mutta Ruthenit eli Russiinit ja Pikku-Ven?l?iset l?himpin? naapureina kaakon puolelta. Koillisessa on rajana ollut Litvan rotu, alkuper?ns? puolesta aivan vieras, mutta valtiollisten tapausten kautta Puolalaisiin sitten liittyneen?. Etel?ss? taas Magyarien suomensukuinen kansakunta 9:nnen vuosisadan lopulla perusti valtansa Karpathien etel?puolella. Mutta l?nness? ja viimein pohjosessakin Saksan kansa, joka jo hyvin varhain valloittajana tunkeutui Elbe-virran yli it??n p?in, h?vitt?en matkallansa useita slavilaisia heimoja, on tullut Puolan kansallisuuden naapuriksi. N?iden mainittujen kansojen v?liss? on siis aina ollut Puolan kansan maantieteellinen asema. Se on niinmuodoin umpim??rin ulottunut kahden puolen Weikseli?, l?hemm?s Oder'ia l?nness? ja Bug'in tienoille id?ss?. Valtiolliset rajat taas ovat suuresti vaihdelleet kansan historiallisten onnenvaiheiden mukaan. Lyhyt katsaus n?ihin vaiheisin on t?ss? tarpeellinen.

N?ist? sis?llisist? haitoista huolimatta Puolan valtakunnan ulkonainen mahtavuus n?ytti yh? kasvavan. Liivi ja Kuurinmaa yhdistettiin Litvaan ja Puolalaisten maine yh? kasvoi alituisessa taistelussa Ven?l?isi?, Krimin Tataareja ja eteenp?in tunkeuvia Turkkilaisia vastaan. Viimeinen niist? loistavista urosteoista, jotka kohottivat Puolan nimen kunniaa, oli se, kun Puolan kuningas Juhana Sobieski Puolalaistensa kanssa v. 1683 riensi pelastamaan It?vallan p??kaupunkia piiritt?v?st? Turkkilais-armeijasta. Puolan kansa n?ytti sill? hetkell? olevan l?ntisen kristikunnan vankkana pylv??n? vy?ryv?? Turkkilais-tulvaa vastaan.

Vaan valtakunnan sis?llisess? j?rjestyksess? l?ytyi kalvava mato, joka v?hitellen turmeli sen elinvoimaa. Katselkaamme erikseen.

Muun hajaannuksen lis?ksi oli aikojen kuluessa tullut uskonnollinen ja osittain kansallinen eripuraisuus. Sek? valkoven?l?iset alueet ett? pikkuven?l?iset maakunnat olivat vanhastaan kreikan-uskoisia; mutta samassa m??r?ss? kuin aatelisto n?ill? mailla oli omaksunut Puolan kielen ja sill? tavoin vieraantunut alustalaisistaan, oli Roman katholinen kirkko, Puolan valtakirkko, pyrkinyt Jesuiitta-l?hetyksen kautta levitt?m??n yliherruuttansa, Jo Sigismundo Vaasan hallitessa saatiin v. 1596 toimeen, ett? senpuolisesta kreikkalaisesta kirkosta muodostettiin er?s v?limuoto, nimelt? "Yhdistetty kreikkalainen" kirkko, joka tunnusti paavin hengellist? valtaa ja slavonilaisen kirkkokielen sijasta k?ytti latinaa, mutta sai s?ilytt?? muutamia erikoistapoja, niinkuin pappien naimisen, viinin nauttimisen leiv?n ohessa pyh?ss? ehtoollisessa j.n.e. Vaan t?m? muutos oli toimeenpantu jotenkin v?kivaltaisesti ja "yhdistetty? kirkkoa" ja sen tunnustajia oli yh? kohdeltu kovin tylysti ja kohtuuttomasti. Viel? pahemmin kohdeltiin niit? seutuja, joissa papit ja asukkaat olivat lujasti pit?neet kiinni kreikan-uskoisesta jumalanpalveluksesta; viel? v. 1765 valitettiin, ett? satoja kirkkoja oli heilt? ry?stetty, pappeja r??k?tty, seurakuntalaisia ruoskimalla pakoitettu k??ntym??n latinaiseen uskoon. Samoin my?skin Protestantit, joita l?ytyi joku m??r? maan pohjois-osassa, k?rsiv?t vainoa ja pahaa kohtelua. T?m? suvaitsemattomuus, joka nyt 18:nnella vuosisadalla, valistus-filosofian aikakaudella, jo oli r?ike?ss? ristiriidassa ajan hengen kanssa, antoi l?hivaltojen hallitsijoille, Fredrik Suurelle Preussissa ja Katarina II:lle Ven?j?ll?, sopivan syyn sekaantumaan puolalaisen tasavallan asioihin.

Oli kysymyksen?, osaisiko Puolan kovia kokenut kansakunta t?ll? perustuksella olemassa-olonsa uudesta rakentaa ja vahvistaa. Vastaus n?hd??n seuraavasta esityksest?.

PERUSTUSLAILLINEN AIKA ALEKSANTERI I:n JA NIKOLAI I:n HALLITESSA. METELIT VARSOVASSA SYKSYLL? 1830.

Sen hallituss??nn?n eli "kartan" kautta, mink? Aleksanteri I oli Puolan kansalle lahjoittanut, oli uusi kuningaskunta saavuttanut vapaamman ja paremmin j?rjestetyn valtiomuodon kuin mit? t?m? kansa entisin? vuosisatoina milloinkaan oli nauttinut. Hallitusneuvosto oli kokoonpantu vastuun-alaisista ministereist? ja valtakunnan korkeista virankantajista. Eduskunta oli kahtena kamarina: ylihuone eli senaatti, kokoonpantuna pispoista, voivodeista ja kastellaneista, joita kuningas nimitti elinajaksi rikkaan ylimyskunnan seasta, ja edustajahuone, johon aateliset maakunnista valitsivat 77 j?sent? ja kaupunkien asukkaat 51. Maata-viljelev? kansa ei nauttinut mit??n valtiollisia oikeuksia; sill? se oli viel? ep?vapaassa asemassa, aateliston alustalaisina. Siin?- juuri t?m?n yhteiskunnan vanha ep?kohta, joka olisi tarvinnut pikaista korjausta.

Pahaksi onneksi yhteiskunnalliset parannukset saivat astua syrj??n valtiollisten harrastusten tielt?. Itse valtiop?iv?t sek? v. 1818 ett? v. 1820, niinkuin my?skin v. 1825 saivat varsin v?h?n hy?dyllist? toimeen. Is?nmaallinen mieli, jota ei milloinkaan ole Puolalaisilta puuttunut, alkoi suuntautua yrityksiin ja toiveisin, joilla ei ollut mit??n perustusta maailman todellisissa oloissa. Puolan loistava muinaisuus ei j?tt?nyt mieliss? tilaa olojen tyveneen punnitsemiseen eik? sallinut kansallishengen tyyty? siihen ahtaaseen onneen, johon nyt vihdoin vaikeiden vaiheiden per?st? oli p??sty. Eik? Puolan kansan sittenkin pit?isi saada takaisin ne laveat maa-alat, jotka kavalasti oli silt? ry?stetty? Sek? Preussi ett? It?valta oli anastanut haltuunsa suuria kappaleita puhtaasti puolalaista kansakuntaa. Mutta se kumma kuitenkin tapahtui, ett? Puolalaisten kansallinen kiihko melkein yksinomaan k??ntyi Ven?j?? vastaan, vaikka ne maakunnat, jotka olivat Ven?j?lle kadotetut, nimitt?in Litva, Valko-Ven?j? ja Pikku-Ven?j? eiv?t olleet puolalaista kansallisuutta ensink??n, vaan ainoastaan puolalaistuneiden aatelisherrojen valtaamina. Juuri n?m? alueet tuntuivat puolalaisille is?nmaan-yst?ville eritt?in kalliilta kansallis-omaisuudelta, josta he eiv?t kunniansa t?hden voineet luopua. Ja koska vanhastaan olivat tottuneet pit?m??n Ven?j?n kansaa kaikin puolin ala-arvoisena sivistyksess? ja valtiollisessa kehityksess?, he eiv?t antaneet mahtavalle keisarikunnalle anteeksi sit? heikompaa asemaa, johon itse olivat vajonneet.

T?m? kytev? kansallisviha ei est?nyt Puolan vapaamielisi? ryhtym?st? salajuoniin ven?l?isen kumouspuolueen kanssa joka Aleksanteri I:n loppuvuosina oli miettinyt v?kivaltaista valtiomuutosta, keisarin murhaa ja keisarillisen huonekunnan h?vitt?mist?. Aleksanteri I kuoli Taganrog'issa Jouluk. 1 p. 1825, ennen kuin t?m? salaliitto tuli ilmi. Mutta kun vainajan l?hin veli Konstantino, joka sotav?en p??llikk?n? asui Varsovassa, oli ilmoittanut luopumuksensa ja nuorin veli Nikolai I oli ryhtynyt hallitukseen, luulivat liittolaiset ajan tulleen ja nostivat Pietarissa pienen sotav?en-kapinan, joka kuitenkin heti kukistettiin, Jouluk. 26 p. Johtajat eversti Pestel ja nelj? muuta tuomittiin hirtett?viksi; mutta tutkinnossa tuli ilmi, ett? tuo rikollinen hanke oli Puolassakin voittanut kannatusta. Kun t?m?n johdosta "is?nmaallisen liiton" j?senet vedettiin tutkittavaksi Puolan senaatin eteen, asettui yleinen mielipide syytettyjen puolelle ja tuomio tuli niin liev?, ett? se oli melkein saman-arvoinen kuin t?ysi vapautus. Syyst? keisari kuuluu huudahtaneen tuomarien menettelyst?: "Onnettomat! ovat pelastaneet syylliset, mutta saattaneet maan turmioon!"

T?m? oli kyll? huomattavana, kun Nikolai Huhtikuulla 1829 tuli Varsovaan kruunattavaksi. Jo Joulukuussa edellisen? vuonna oli Varsovan sotilaskoulussa solmittu salaliitto, jonka alkuunpanijana oli er?s Kaartin alaluutnantti Vysocki. Se pian levisi muihinkin piireihin ja etup??h?n astui yliopiston professori Lelevel, oppinut historioitsija, mutta sen ohessa hurja kumousmies. Tuumana oli kruunausjuhlien aikana murhata keisari ja hallitsijaperheen j?senet. Viime hetken? toki ep?r?itiin ja aikomus j?i t?ytt?m?tt?. Mutta hanke oli melkein "julkisena salaisuutena"; salaliittoon oli kuulunut ainakin kolme valtiop?iv?in j?sent?, ja tieto oli levinnyt vaikuttavillekin henkil?ille. Itse Senaatin puheenjohtaja, ruhtinas Adam Czartoryski, keisari Aleksanteri I:n entinen yst?v?, tuskin lienee ollut asiasta tiet?m?t?n, koska salaisuus oli uskottu Czartoryski'n likeiselle tuttavalle, runoilija Niemcevicz'ille. Mutta ei mit??n tutkintoa t?st? h?pe?llisest? hankkeesta edes yritettyk??n. Koko kansan siveellinen kanta n?ytti arveluttavassa m??r?ss? alentuneen, koska t?ydell? tiedolla saatettiin is?nmaallisuuden nimell? sallia ja peitell? semmoisia hairauksia.

Keisari Nikolai I ei ollut perustuslaillisten valtiomuotojen yst?v?; p?invastoin h?n koko hallitus-aikanaan on ollut rajattoman yksivallan yll?pit?j?n? ja tukena ei ainoastaan Ven?j?ll?, vaan muuallakin Euroopassa. Mutta samalla t?m? luja luonne oli tunnontarkka sitoumustensa t?ytt?misess?, ja Puolalaisilla ei olisi ollut h?nelt? odotettavana oikeuksiensa loukkausta, jos olisivat itse pysyneet laillisuuden rajoissa.

Suuriruhtinas Konstantino, keisarin vanhempi veli, oli sotav?en ylip??llikk?n? Puolassa. H?n oli luonteeltaan oikullinen ja mielivaltainen, mutta rakasti tavallansa Puolaa, jonka edest? h?n oli uhrannut etuoikeutensa keisarinkruunuun; sill? naituansa nuoren puolattaren, kreivit?r Grudzinskan h?n jo v. 1822 oli luopunut perint?oikeudestaan. Eritt?in hellitteli suuriruhtinas puolalaista armeijaansa, mutta omituisella rakkaudella, joka ei sallinut t?m?n v?en ottaa osaa Ven?l?isten sotaan Turkkia vastaan vv. 1827--1829. Tarjottu tilaisuus aseveljeyden rakentamiseen molempain kansakuntain v?lill? j?i siis k?ytt?m?tt?. Mutta Konstantino sanotaan mielipiteen?ns? lausuneen: "Vihaan sotaa, koska se sotajoukot turmelee". Muutoin suuriruhtinaan vaikutus itse hallitus-asioihin oli jotenkin rajoitettu. Varakuninkaana oli er?s Puolalainen, mutta keisarillisena komisariuksena sek? salaisen poliisin johtajana oli Ven?l?inen Novossiltsov. Viimemainittu mies matkaansaattoi paljon rettel?it? ja synnytti paljon tyytym?tt?myytt?. Mutta Ven?j?n ja Puolan v?li ei mitenk??n ollut rikkunut, kun Nikolai Toukokuussa v. 1830 tuli Varsovaan ja omassa persoonassaan avasi Puolan valtiop?iv?t. Keisari osoitti puolalaisille alamaisilleen erinomaista kohteliaisuutta ja yst?vyytt?, t?ytt?en tarkasti perustuslaillisen hallitsijan velvollisuuksia. Valtiop?ivill? sit? vastoin osoitettiin kovin v?h?n malttia; mutta koska valtiop?iv?in m??r?aika ei ollut pitempi kuin kuukausi, ei ehditty paljon pahaa tehd?, jos ei hy?dyllist?k??n.

Valtiop?iv?in j?lkeen kiihoitus levisi maaseuduille. Hein?kuun vallankumous Ranskassa v. 1830 antoi kumoushankkeille uutta virikett?. Tosin ei ollut mit??n selv?? suuntaa, johon olisi tahdottu Puolan tulevaisuutta johtaa. Hurjimmat, niinkutsutut Jakobiinit, aikoivat saada toimeen tasavallan, mutta kaikki tahtoivat Ven?j?n ylivallan kukistetuksi ja entiset alueet Niemen'in ja Bug'in takaa j?lleen yhdistetyiksi. Professori Lelevel vaati, ett? kauniiksi aluksi suuriruhtinas Konstantino oli murhattava. Ainoastaan sula sattumus vaikutti, ett'ei t?t? hurjaa tekoa pantu keskell? katua toimeen jo Lokakuussa. Sill? v?lin hankkeet kypsyiv?t ja kumoustuuma alkoi tulla yleisemmin tunnetuksi. Virallisten henkil?in t?ytyi ryhty? asiaan. Asetettiin hallituksen puolelta tutkintokomitea, jonka puheenjohtajaksi tuli puolalainen kenraali kreivi Stanislao Potocki. Huomattiin pian, ett? liikkeen p??pes? oli Varsovan sotilaskoulu; t?m?n komentaja pantiin heti viralta ja muutamia vangitsemisia tehtiin. T?ll? tavoin pian p??stiin salaliiton j?ljille. Keisarille tietysti t?ytyi asiasta ilmoittaa; selitettiin vain, ett? koko hanke oli pelkk?? "lapsellisuutta". Mutta Nikolai heti vastasi, ett? asiasta oli otettava tarkka selko ja syylliset vedett?v?t sotaoikeuteen. Hallitusneuvostossa p??tettiin silloin useiden johtomiesten vangitseminen. Mutta er??n virkamiehen petoksen kautta vangitsemis-k?sky tuli salaliittolaisten tiedoksi. N?m?, pelastaaksensa oman nahkansa, jouduttivat toimeenpanon. N?in syntyi katumellakka Marrask. 29 p. 1830.

Suuriruhtinaan asunto oli Belvedere-palatsissa kaupungin etel?p??ss?. Sinne rynt?si iltah?m?r?ss? Marrask. 29 p. joukko nuorukaisia, huutaen: "surma tyrannille". Konstantino, joka oli laiminly?nyt tarpeelliset varokeinot, pelastui kuitenkin ruhtinatar Lovicz'in luo ja l?hti sielt?, kyrassierijoukon saattamana, sotav?en leiriin, joka oli kaupungin l?nsikyljess?. Er?s kenraali Gendre, joka kuului suuriruhtinaan likeisimpiin, sai palatsissa surmansa. Kun ei sen enemp?? saatu toimeen, k??ntyi joukko takaisin, sai sotilaskoulun oppilaat avuksensa ja samosi Arsenaaliin, joka on kaupungin pohjois-osassa. Matkalla metel?itsij?t murhasivat useita etevi? henkil?it?: sotaministerin, kenraali Hauke'n, ja h?nen esikunta-p??llikk?ns?; vanhan kenraali Novicki'n, joka vaunuissa ajoi Belvedere'en; sotilaskoulun komentajan, kenraali Trembicki'n, joka ei lakannut kehoittamasta oppilaita palajamaan velvollisuuteen, viel?p? kenraali Blumer'in ja vihdoin my?skin kreivi Stanislao Potocki'n, joka puolalaisen armeijan p??llik?ist? oli enimmin rakastettu ja joka kulkiessaan l?pi kaupungin olikin onnistunut kokoomaan useita puolalaisia sotav?en osastoja, mitk? l?hetti leiriin suuriruhtinaan luoksi. Arsenaalin valloitus oli kapinallisille onnistanut sen kautta, ett? muutamat puolalaiset komppaniiat meniv?t heid?n puolellensa. N?in saatiin joku m??r? aseita, jotka roskav?elle jaettiin; sitten ry?stettiin sotilaskassoja ja kapakoita.

Meteli ei ollut mitenk??n j?rjestynyt ja olisi ollut helppo tukehuttaa, jos suuriruhtinas olisi osoittanut v?h?nk??n p??tt?v?isyytt?. H?nell? oli k?ytett?v?n??n aivan tarpeeksi sotav?ke?, sek? ven?l?ist? ett? puolalaista. Kello 11 y?ll? kenraali Potocki, joka silloin viel? eli, l?hetti h?nelle sanan ett? h?n panisi ratsuv?kens? lakaisemaan kaupungin katuja. Vaan suuriruhtinas ei suostunut, vastasi vain: "T?m? on Puolalaisten asia; min? en siihen sekaannu; sopikoot Puolalaiset kesken?ns?!" Nuori adjutantti, kreivi Ladislao Zamoiski, jolle t?m? vastaus annettiin, riensi takaisin kaupunkiin, her?tt?m??n hallintoneuvoston j?senet, jotka nukkuivat vanhurskaan unta. Ensiksi her?tettiin Zamoiski'n eno, ruhtinas Adam Czartoryski, Puolanmaan korkea-arvoisin mies sek? rikkauksiensa ett? sukuper?ns? t?hden; sill? h?n oli Litvan suurherttuain vanhaa heimoa. P??tettiin ko'ota mit? vaikuttavia miehi? t?ss? kiireess? voitaisiin l?yt??, ja n?in yhtyi er??n yksityisen hallitusj?senen asunnossa klo 2 aamulla seitsem?n, kahdeksan arvomiest?, joiden pit?isi muka v?liaikaisesti tarttua ohjaksiin. P??tettiin ensiksi l?hett?? ruhtinaat Czartoryski ja Lubecki suuriruhtinaan puheille. T?m? otti heid?t kovin ep?-yst?v?llisesti vastaan. "Tehk?? mit? tahdotte", h?n yh? uudestaan lausui; "min? puolestani en sekaannu mihink??n, enk? vastaa mist??n." Suuriruhtinaan kummallinen k?yt?s teki kaikki pontevat toimet mahdottomiksi. Jos Konstantino, kun ei tahtonut "sekaantua mihink??n", olisi luopunut komennosta ja j?tt?nyt valtansa jollekkin puolalaisista kenraaleista kokoonpannulle sotaneuvostolle, olisi meteli ollut helposti kukistettu; sill? puolalainen sotav?ki seisoi enimm?lt? osalta viel? laillisen j?rjestyksen puolella. Mutta kun suuriruhtinas, vaikka ep?r?iden, antoi suostumuksensa siihen, ett? nuo kokoontuneet arvomiehet saisivat kutsua avukseen henkil?it? "jotka nauttivat asukasten luottamusta" ja sitten "sovitella liikkeen kanssa", oli laillinen j?rjestys kadottanut pohjansa. Kapina oli jo melkein laillistettu.

Kun t?m? v?liaikainen hallitus j?lleen oli kokoontunut, se valmisti kansan rauhoittamiseksi kaksi julistusta: toinen, joka keisari Nikolain nimess? ilmoitti, kutka miehet olivat v?liaikaiseen hallitukseen asetetut; toinen, jolla t?m? uusi hallitus k??ntyi p??kaupungin puoleen, ilmoittaen ett? suuriruhtinaan ja ven?l?isen sotav?en puolelta ei ollut mit??n pel?tt?v??, ja vakuutti sen lis?ksi, "ett'ei, kukaan puolalainen soturi tahtoisi tahrata k?si??n veljien verell?." Sitten seurasi muutamia koreita ja tuntehikkaita kehoituksia v?ltt?m??n ep?j?rjestyksi? ja saattamaan unohdukseen viime y?n teot. N?m? julistukset kiireimmiten painettiin ja jaettiin v?est?lle; mutta ne vastaan-otettiin jotenkin halveksien: katsottiin niiden vain todistavan, ett? ven?l?inen yliherruus nyt oli lopussa. Samaan aikaan v?liaikaisen hallituksen j?senet pienen suojelusjoukon ymp?r?im?n? siirtyi Valtiopankkiin, jossa ruvettiin j?rjest?m??n hallituskoneistoa. Ei pitk?lle ehditty, ennenkuin muutamat valtiop?iv?miehet, jotka h?t?isesti olivat kokoontuneet, tunkeutuivat istuntosaliin, vaatien semmoisten j?senten poistamista, jotka eiv?t muka nauttineet kansakunnan luottamusta, ja tilalle asetettaviksi toisia; n?iden uusien luvussa oli muiden muassa tuo jo ennen mainittu professori Lelevel.

Mutta n?inkin "puhdistettuna" t?m? hallitus havaittiin pian aivan voimattomaksi. Kaupungintalossa oli muodostunut er?s "Jakobiinein klupi", joka anasti hallituksen itse kaupungissa ja syytti hallintoneuvostoa vanhuuden raihnaudesta ja "sovittelusta Nikolain kanssa"; Lelevel, vaikka poissa-olevana kutsuttiin puheenjohtajaksi. Roskav?ki oli j?lleen alkanut ry?st?? kauppapuoteja ja vaati suurilla huudoilla, ett? karattaisiin "Moskovalaisten" kimppuun. V?liaikainen hallitus puolestaan oli kreivi Zamoiski'n v?lityksell? yh? jatkanut keskustelua Konstantinon kanssa. Zamoiski omalla uhalla pyysi suuriruhtinasta julistamaan Puolan itsen?isyyden; sen ehdotuksen Konstantino kiivaalla paheksumisella hylk?si. Mutta samalla h?n my?skin hylk?si kaikki tehokkaammat toimet. H?n oli Marrask. 30 p. siirtynyt ven?l?isen sotav?en kanssa kaupungin etel?puolelle ja sai yh? lis?voimia l?hiseuduilta. Er?s tykist?nkenraali vaati saadakseen pommittaa kaupunkia; mutta siihen ei suuriruhtinas my?sk??n suostunut. Kun h?nelle ilmoitettiin, ett? hallintoneuvosto tahtoi pysy? uskollisuuden rajoissa, h?n ilmoitti seisovansa yst?v?n kannalla kaupungin suhteen ja odotti kaupungin puolelta samaa kohtelua. T?ss? ep?m??r?isess? tilassa olot viruivat p?iv?kausia. Jouluk. 2 p. iltap?iv?ll? Czartoryski, Lubecki, Lelevel ja Ostrovski matkustivat leiriin. Sovittiin, ett? Konstantino koittaisi keisarilta hankkia anteeksi-antamusta siit? mit? oli tapahtunut, perustuslaillisten oikeuksien vahvistamista sek? Niemen'in ja Bug'in takaisten maakuntain luovuttamista. Mutta tuskin oli hallintoneuvosto j?lleen kokoontunut, niin kokoussaliin tunkeutui joukko aseellisia Jakobiineja, joita johti er?s sis?asiain ministeri?n virkamies, nimelt? Mochnacki, olevinaan "Puolan Robespierre". Neuvosto oli v?h?ll? hajota; pakoituksen alaisena se p??tti valtiop?iv?in kokoonkutsumisen ja koko maan miehisen v?est?n kutsumista aseisin. Suuriruhtinas taas, t?st? tiedon saatuansa, p??sti ne puolalaiset joukot, jotka olivat pysyneet uskollisina, yhtym??n maamiehiins? ja p??tti itse l?hte? ven?l?isen v?en kanssa tiehens?. Kaupungissa vallitsi t?ydellinen sekasorto. Mochnacki koetti saada klupinsa uudestaan liikkeelle hajoittaaksensa koko hallintoneuvoston. Mutta oli jo syntynyt vastapuolue, joka yliopisto-nuorison avulla pakotti t?m?n herrasmiehen p?tkim??n piiloon. Vihdoin neuvosto pyysi kenraali Chlopicki'a ottamaan sotav?en ylikomennon. H?n suostui siihen ainoastaan sill? ehdolla ett? saisi diktaattori-vallan ja l?ksi Mars-kent?lle, jossa julisti sotav?elle uuden virkansa.

Chlopicki'n tarkoituksena ei suinkaan ollut rikkoa v?lej? keisarin ja Ven?j?n kanssa. P?invastoin l?hetettiin ruhtinas Lubecki Pietariin sovittelua varten ja diktaattori itse l?hetti Majesteetille alamaisen kirjeen, jossa rukoili kansakunnan harrasten pyyteiden t?ytt?mist? ja vakuutti, "ett'ei tahdottu katkaista yhdyssiteit? keisarin ylh?isen tahdon kanssa". Varsovassa ja koko maassa oli kuitenkin hurmaus noussut korkeimmilleen, vaikka ulkonainen j?rjestys oli saatu palautetuksi diktaattorin pontevien tointen kautta. Oltiin yleisesti siin? luulossa, ett? sek? Ranska ett? Englanti olivat valmiina tekem??n Puolalaisille tehokasta apua. Hallitusmiehet eiv?t j??neet t?m?n hurmauksen vaikutuksesta vapaiksi, ja niin tapahtui, ett? pari miest? l?hetettiin ulkomaille valtiollista asemaa tunnustelemaan, toinen Pariisiin, toinen Lontoosen. He saivat pian kokea, ett? ulkomaiset vallat olivat kovin v?h?n k?rkk?it? rupeamaan Puolan hyv?ksi sotaisiin seikkailuihin.

Tammik. 19 p. 1831 Puolan valtiop?iv?t alkoivat ja, niinkuin arvata sopi, ei kauan viipynyt, ennenkuin hurjimmat hankkeet p??siv?t valtaan. Nostettiin edustajakamarissa kysymys, ett? Nikolai ja koko Romanov'in suku oli hyl?tt?v?. Ehdotuksen alkuunpanija kuuluu olleen "Puolan Robespierre", vaikka er?s kreivi Soltyk toi sen esiin. Tammik. 25 p. p??t?s h?t?isesti tehtiin ja Niemcewitz'in taitavalla k?dell? se heti pantiin paperille. Oli tosin j?rkevi?kin ihmisi?, jotka k?sittiv?t, ett? t?m? oli hulluuden huippu; mutta yleisen mielipiteen pakoituksesta he vaikenivat. Kun valtiop?iv?in p??t?s tuotiin ruhtinas Czartoryski'lle, h?n huudahti: "olette Puolanmaan saattaneet perikatoon!" -- Yht? hyvin h?nkin allekirjoitti. Ulkomaisissa hallituksissa p??t?s teki kovin huonon vaikutuksen. Lord Palmerston antoi Puolalaisten asiamiehelle Lontoossa suoraan tiedoksi, ett? he t?ll? tavoin itse olivat rikkoneet sen sopimuksen, jonka suurvallat Wien'in kongressissa olivat Puolan hyv?ksi tehneet, ja ett? jos Ven?j?n keisari ei ollut tarkasti noudattanut Puolalle antamaansa "karttaa", ei se ole h?nen ja Puolalaisten v?linen asia.

Sota oli nyt alkanut. Marsalkka Diebitsh, joka ?skeisess? Turkin sodassa oli saanut kunnianimen "Sabalkanski" , marssi rajan yli, tuoden 130,000 miest? ja 400 tykki?. Puolalaisten armeija, jonka p??komentaja oli kenraali Chlopicki, ei noussut paljon yli 70,000:n, varustettuna 130:ll? tykill?; mutta suuri osa puolalaista jalkav?ke? oli kehnosti asestettuja ja vaillinaisesti harjoitettuja "viikatemiehi?"; ratsuv?elt? puuttui hevosia ja tykist?lt? harjaantunutta tykkikuntaa. T?st? heikommuudestaan huolimatta Puolalaiset ensialussa saivat muutamia etuja Ven?l?isist?, joiden p??voima oli l?hestynyt Varsovaa. Helmik. 19 -- 25 pp. v?lill? kesti verisi? taisteluita Grochov'in tienoilla . Diebitch oli kadottanut paljon v?ke? ja vet?ytyi takaisin. Mutta kun Chlopicki oli pahasti haavoittunut ja poistui Krakovaan, tuli p??komento ruhtinas Radziwill'ille, joka vei puolalaisen armeijan Varsovan varustusten suojaan. Kaupungissa oli h?mm?stys ja sekasorto suuri. Valtiop?ivien j?senist? j?i ainoastaan kolme-nelj?tt? osaa paikoilleen. Asetettiin sotaneuvosto ja ruhtinas Radzivill'in sijaan pantiin nuori kenraali Skrzynecki p??komentajaksi. T?m?, joka aivan hyvin ymm?rsi, ett? jatkettu taistelu ei olisi kuin turmioksi, nosti Diebitsh'in kanssa kysymyst? sovinnon teosta. Siihen vastattiin, ett? ensim?inen ehto oli sen p??t?ksen peruuttaminen, jolla keisari Nikolai oli julistettu Puolan valta-istuimelta hyl?tyksi. Mutta valtiop?iv?t, jotka yh? eliv?t siin? turhassa luulossa, ett? ulkovallat, etup??ss? Ranska ja kenties It?valtakin, olivat valmiit aseelliseen sekaannukseen, eiv?t ottaneet asiaa kuuleviin korviin ja p??ttiv?t pitkitt?? taistelua. Muutoin oli jo yleinen hajaannus ja sekasorto vallalla. Hallituskunnassa Lelevel, jyrkimm?n kannan edustaja, harjoitti enint? vaikutusta; pari j?sent? kokonaan erosi, ja Czartoryski, jolla oli se arvo, ett? h?n olisi voinut kaikkia johtaa, ei osannut muuta kuin seurata virtaa. Itse armeijassa oli eripuraisuus yleinen, ja eduskunta, sekaantumalla sek? hallituksen ett? kenraalien teht?viin, h?mmensi kaiken.

Sotatoimet t?ll? v?lin saivat uuden vauhdin. Loppupuolella Maaliskuuta Skrzynecki onnistui kukistamaan muutamat ven?l?iset osastot Varsovan it?puolella. Huonommin menestyi kenraali Dvernicki'n retki Volhyniaan Huhtikuulla. Joutuen ahtaalle ylivoimaisten vihollisjoukkojen v?liin, h?nen t?ytyi vet?yty? Galitsian alueelle, jossa It?valtalaiset riisuivat h?nelt? aseet ja ottivat h?net itsens? talteen. Sill? v?lin puolalaiset ainekset Litvassa kyll? nousivat aseisiin ja Varsovan valtiop?iv?t katsoivat asiakseen julistaa senpuolisten maakuntain yhdist?mist? Puolaan; mutta siit? ei muuta tulosta ollut, kuin ett? sit? pikaisempi ja ankarampi loppu tehtiin senpuolisesta kapinasta. Toukok. 26 p. itse Puolan armeija k?rsi kovan tappion Ostralenkan luona Narev'in varrella. T?m? onnettomuus olisi saattanut tuottaa pikaisen turmion, ellei juuri siihen aikaan Ven?l?isille olisi ilmaantunut toinen vihollinen, joka heid?n joukkoihinsa levitti tuhoa ja alakuloisuutta. Se oli tuo Aasiasta tullut uusi ruttotauti, kolera, joka Moskovassa ja Pietarissa sek? muuallakin Ven?j?ll? nyt oli ruvennut ankarasti raivoamaan ja ven?l?isess? armeijassa n?kyy tehneen enemm?n tuhoa kuin puolalaisessa. Kes?kuulla kuoli siihen tautiin sotamarsalkka Diebitsh ja v?h?ist? my?hemmin sek? suuriruhtinas Konstantino ett? t?m?n puoliso. Joku pys?hdys sotaliikkeiss? seurasi ja Puolan sotavoima enn?tti tointua tappiostaan.

Vaan eripuraisuus ja kurin puute Puolalaisten sodanjohdossa oli pahempi tauti kuin itse kolera. Ven?j?n armeijalle taas tuli uusi, entist? j?ntev?mpi ylip??llikk?, sotamarsalkka Paskewitsh, joka p??tti muuttaa sotasuunnitelman, ahdistaaksensa Varsovaa l?nnen puolelta, jossa kaupunki oli heikommin varustettu. Ven?j?n armeija vietiin, matkan p??ss? kaupungin alapuolelta, Veikselin yli, ja kun Preussista auliisti saatiin sek? ruokavaroja ett? muita tarpeita, seisoi Ven?j?n voima vihdoin pel?tt?v?ss? kunnossa kaupungin l?nsipuolella, miss? virta ei ollut suojaamassa. Skrzynecki, joka todellakin liian heikosti oli koettanut est?? Ven?l?isten liikkeit?, luovutettiin ylip??llikkyydest? ja sijaan asetettiin kenraali Dembinski. T?m? oli kyll? j?ntev? mies; mutta pontevien tointen aika oli jo mennyt. Varsovassa sill? v?lin ep?j?rjestys kasvoi ??rimmilleen. Elok. 15 p. Jakobiinein klubi tunkeutui hallintoneuvostoon, joka hajosi. Ruhtinas Czartoryski pakeni er??n armeijan-osaston leiriin eik? en?? palannut. V?kijoukko, joka huusi ett? is?nmaa oli myyty, surmasi ne vangit, jotka ep?luulonalaisina oli ennen talteen otettu. Ulkonainen j?rjestys saatiin mitenkuten toimeen, kun valtiop?iv?t, jotka nyt olivat ainoana hallituskuntana, asettivat kenraali Krukoviecki'n hallituksen ja komennon esimieheksi.

Syysk. 4 p. Paskevitsh tarjosi seuraavat heitt?mysehdot: Puolalaiset tunnustakoot keisarin esivaltaa, mutta saavat kapinansa anteeksi; heille luvataan hallitusmuodon tarkkaa noudattamista; ven?l?inen varustusv?ki vied??n pois maasta ja puolalaiset soturit saavat s?ilytt?? ne sotilas-arvot, mitk? ovat kapinan aikana ansainneet. Tarjous oli odottamattoman edullinen ja kenraalit olisivat tahtoneet suostua. Mutta politikoitsijat panivat vastaan. Koko tarjous, niin arveltiin, on vain moskovalaista viekkautta; Puola on muka tarttunut aseisin itsen?isyytens? ja ikivanhain rajainsa saavuttamiseksi; "siin? viimeinen sanamme". Seuraavana p?iv?n? Ven?l?iset alkoivat pommittaa esikaupunkeja, jotka olivat ainoastaan multavallituksilla suojeltuina. Vihdoin Syysk. 7 p. antautui kaupunki ehdottomasti. "Herra, Varsova on jalkainne juuressa", kirjoitti Paskewitsh keisarille. Europpalainen diplomatiia vain lausui: j?rjestys vallitsee Varsovassa. P??osa Puolan armeijasta meni Preussin rajan yli ja riisui siell? aseet. Yksi osasto saattoi valtiop?iv?miehet ja muut hallintotoimissa osalliset Galitsiaan, miss? sitten t?m?kin joukko It?valtalaisille heitti aseensa.

N?in onnettoman lopun sai yritys, joka oli, ellei kokonaan aiheettomasti, ainakin ajattelemattomasti aloitettu, hurjain kiihkoilijain yllytyksest?, ja jonka vastustamiseen ja est?miseen oli j?rkevilt? is?nmaan-yst?vilt? puuttunut siveellist? voimaa sek? valtiollista ?ly? ja itsen?isyytt?. Tunnustaa t?ytyy, ett? Puolan entisyys, sen k?rsim?t v??ryydet ja sen historiallinen kasvatus, joka oli itse kansanluonteen melkoisesti turmellut, -- t?m? kaikki oli p??syyn? tuohon onnettomaan hairaukseen. Vaan onnettomuuskin saattaa olla kasvattavainen, ja el?v? kansallisuus, jommoinen Puolalaisten oli, ei ole surma-iskuilla kuoletettava. Kysymys oli nyt, voisiko kansallishenki vast'edes puhdistuneena elpy? uuteen el?m??n. Sill? hetkell? olot eiv?t suinkaan n?ytt?neet lupaavilta.

Rankaisu, joka kohtasi Puolan maata ja kansaa, oli varsin ankara. Kapinassa osalliset ylimykset l?htiv?t maanpakoon vieraille maille, etup??ss? Ranskaan, ja niiden suuret maatilat korjattiin kruunun haltuun. Puolan kuningaskunta tosin ei lakannut olemasta. Mutta koko hallitusmeno tehtiin ven?l?iseksi ja sen etup??h?n tuli "namiestnik'ina" eli varakuninkaana Paskevitsh ven?l?isten apumiesten ja kuvern??rien avulla. Aleksanteri I:n aikuinen "kartta" valtiop?ivineen peruutettiin, ja sen sijaan keisarillinen julistus Helmik. 23 p. 1832 s??si kuningaskunnalle n.k. "Organiset s??nn?t", joiden mukaan luvattiin maakunnallisia s??tykokouksia sek? aateliskokouksia eri palatinaateissa, viel?p? persoonallista ja uskonnollista vapautta. Vaan, niinkuin sopii edelt?k?sin arvatakkin, ei n?it?k??n lupauksia tositoimessa noudatettu. Oikeastaan Puola ei en?? ollut kuin erikseen hallittu osa Ven?j?n keisarikunnasta.

Ei sovi kielt??, ett? keisari Nikolai aseellisena voittajana oli tavallansa oikeutettu lakkauttamaan Puolan hallitusmuodon. Puolalaiset itse olivat sen ehdot rikkoneet ja vedonneet v?kev?mm?n oikeuteen, eik? en?? edes Wien'in kongressin sopimus vuodelta 1815 voinut antaa heille kansainv?list? tukea. Toinen kysymys on, eik? kohtuus ja todellinen valtioviisaus olisi kehoittanut leppe?mp??n menettelyyn. Olihan puolalaisessa ylimyskunnassakin useita, jotka eiv?t olleet kapinaan yhtyneet, ja olipa paljon ihmisi?, jotka ainoastaan pakosta olivat totelleet johtavain henkil?iden k?skyj?. N?ist? aineksista olisi voittaja voinut rakentaa uusia perustuslaillisia oloja vanhalla pohjalla. Mutta Nikolain silm?m??r?n? n?kyy olleen antaa eurooppalaiselle kumouspuolueelle yleens? varoittava esimerkki. T?m? seikka ja kenties viel? enemm?n se kiihke? yllytys, jota Puolan pakolaiset yh?ti harjoittivat, pahensi kukistetun kansan kovaa kohtaloa. Litvassa, Volhyniassa ja Podoliassa olivat toimenpiteet viel? ratkaisevammat. Vilnan puolalainen yliopisto lakkautettiin ja kaikista opetuslaitoksista niill? mailla Puolankieli poistettiin.

Sotamarsalkan hallituksen laatu ei riippunut yksist??n h?nen persoonallisesta luonteestaan, vaan oli t?ydess? sopusoinnussa keisari Nikolain oman tahdon kanssa. Suora ja rehellinen kuten aina, keisari selv?sti ilmoitti katsantokantansa, kun h?n syksyll? 1835, ensi kerran kapinan j?lkeen Varsovassa k?ydess??n, vastaanotti kaupunginhallituksen j?senet. "Tied?n, hyv?t herrat", kuului hallitsijan sanat, "mit? olette aikoneet minulle puhua, ja s??st??kseni teilt? valeen, en tahdo ett? puheenne lausutaan. Samat lauselmat uskollisuudesta te viisi vuotta takaperin toitte eteeni v?h?ist? ennen kapinaa. Muutamia p?ivi? sen j?lkeen olette valanne rikkoneet ja harjoittaneet hirveit? tekoja. Keisari Aleksanteri, joka oli hyv?ksenne tehnyt enemm?n kuin mit? ven?l?isen keisarin olisi pit?nyt tehd?, suosien teit? enemm?n kuin omia alamaisiaan ja tehden teist? kukoistavimman ja onnellisimman kansakunnan, -- keisari Aleksanteri sai palkakseen mustimman kiitt?m?tt?myyden. Te ette milloinkaan ole voineet tyty? mit? edullisimpaan asemaan ja olette lopulta itse s?rkeneet onnenne. -- -- -- Jos itsepintaisesti pysytte unelmissanne erikois-kansallisuudesta, itsen?isest? Puolasta ja muista houreista, ette voi muuta kuin vet?? ylitsenne suuria onnettomuuksia. Olen t?nne rakennuttanut linnan, ja jos v?hinkin meteli nousee, annan ampua kaupungin raunioksi, ja totta tosiaan min?p? en aio sit? uudesta rakentaa. -- -- -- Min? tied?n, ett? ollaan kirjevaihdossa ulkomaiden kanssa ja ett? t?nne l?hetet??n yllytt?vi? kirjoituksia, eik? mik??n poliisi maailmassa voi est?? salaisia suhteita; teid?n oma asianne on suorittaa poliisi-valvonta ja poistaa paha. -- -- -- Jos k?ytt?ydytte hyvin, jos t?yt?tte kaikki velvollisuutenne, on is?llinen huolenpitoni tuleva teille kaikille osaksi, ja hallitukseni, huolimatta siit? mit? on tapahtunut, on ajatteleva teid?n parastanne."

N?iss? ankaroissa sanoissa oli ep?ilem?tt? varsin paljon per??, mutta niist? puuttui se ylev?mpi k?sitys Puolan k?rsim?st? taudista, joka yksin olisi voinut parantaa sen vanhat ja nykyiset vammat, -- puuttui se k?sitys, ett'ei kidutus te'e ket??n sairasta terveeksi. Itse asiassa Puolan parasta ajateltiin varsin v?h?n; p?in vastoin sen laitokset yh? enemm?n joutuivat ep?kuntoon, sen oppilaitokset, joihin koetettiin, vaikka huonolla menestyksell?, asettaa ven?j?nkieli vallitsevaksi, huononivat huononemistaan, ja kirkon asiat saatettiin surkeaan sekasortoon. Ensiksikin uneerattu kirkko, joka v. 1596 oli v?kin?isesti yhdistetty Paavin alaisuuteen, temmattiin v. 1839 yht? v?kin?isesti irti paavikunnasta. T?m? koski p??asiallisesti noita irroitettuja maakuntia, Volhyniaa ja Podoliaa. Mutta itse kuningaskunnassa Romalais-katholista kirkkoa kohdeltiin masentavalla ynseydell? ja se konkordaatti-sopimus, joka v. 1842 saatiin Paavin kanssa toimeen, ei milloinkaan tullut k?yt?nt??n pannuksi. Seurauksena oli, ett? kirkkokin v?hitellen vedettiin valtiollisen yllytyksen py?rteesen.

Puolalainen siirtokunta, jonka pes?paikkana oli Pariisi, oli jakaantuneena kahteen leiriin, jotka eiv?t aina noudattaneet samaa menettelytapaa, vaikka molemmat pyrkiv?t pit?m??n itsen?isyystoiveet vireill?. Tasavaltalaisen osaston p??n? oli ollut Lelevel, joka v. 1861 kuoli Brysseliss?. Lelevel ja h?nen seuralaisensa asettivat toiveensa kaikkien maiden kumouspuolueisin ja valmistelivat, miten jaksoivat, uutta retkikuntaa Puolaan kapinan nostoa varten. Toimeliain mies siin? joukossa oli kenraali Mieroslavski, joka v. 1846 oli Posen'issa tehnyt onnistumattoman kapinan-yrityksen ja v. 1849 Baden'issa yht? huonolla menestyksell? johtanut saksalaisen vallankumous-kapinan. Ylimyspuolueen etup??ss? taas seisoi tuo ennen usein mainittu ruhtinas Adam Czartoryski, vapaan Puolan toivottu kuningas, joka asumastaan H?tel-Lambert'ista Pariisissa yll?piti diplomaatillista v?li? sek? paavin ett? useiden hovien kanssa. H?nen p??ministerin?ns? ja diplomaattisten tointen johtajana oli h?nen sisarensa poika, kreivi Ladislao eli Wladislav Zamoiski, h?nkin osallisena edellisiss? tapauksissa. Kun Adam Czartoryski v. 1861 kuoli 91 vuoden vanhana, astui h?nen poikansa Wladislav Czartoryski puolalaisen pakolaiskunnan tunnustetuksi p??ksi. Alituisena silm?m??r?n? t?ll?kin puolueella oli synnytt?? valtiollisia selkkauksia Ven?j?? vastaan ja sill? tavoin valmistaa Puolan itsen?isyytt?. Mutta, niinkuin pakolaisten aina k?ypi, hekin katselivat oloja ainoastaan omien toiveidensa silm?laseilla ja pettyiv?t surkeasti k?ytett?vien keinojen suhteen. N?in tapahtui, ett? puolalaisen Emigrationin vaikutus seuraaviin tapauksiin ja Puolan kansan koko kohtaloon tuli olemaan mit? turmiollisin.

ALEKSANTERI II:N ENSIM?ISET HALLITUSVUODET.

Kun Aleksanteri II astui hallitus-istuimelle, her?si niin Puolassa kuin Ven?j?ll? ja Suomessakin toivo paremmista, vapaamielisemmist? aioista. Kysymys oli vain, mill? maltilla osattaisiin odottaa toivottujen parannusten kehityst?. K?ydess??n Varsovassa kev??ll? 1856, keisari lausui varoittavat sanat: "hyv?t herrat, ei mit??n unelmia!" Suotiin laaja anteeksi-antamus, josta kuitenkin puolalaiset siirtokunnat ulkomailla, etup??ss? Czartoryski't ja heid?n seuralaisensa, olivat ulos-suljetut. Varma onkin, ett? Aleksanteri aikoi t?ytt?? Puolalaisten kohtuullisia vaatimuksia, ja se vapaampi tuulahdus, joka Ven?j?ll? alkoi p??st? valtaan, oli ylip??ns? Puolalaisille suosiollinen. Mutta juuri tuo ulkomailla vaikuttava pakolaiskunta, jonka ohjelmana oli: "kaikki taikka ei mit??n", oli heti alusta sovinnollisille tarkoituksille suureksi haitaksi. Pahaksi onneksi pakolaiskunta yll?piti salaista yhteytt? kotimaan kanssa ja johti laveissa piireiss?, varsinkin Varsovassa, salahankkeiden toimeenpanoa. Tarkoituksena ei suinkaan ollut heti nostaa ilmikapinaa; tahdottiin vain mielen-osoituksilla her?tt?? muun maailman huomiota ja passiivisella vastarinnalla vaikeuttaa ven?l?isen hallituksen toimenpiteit?. Oli n?et ulkomaisessa pakolaiskunnassa muodostunut jonkinlainen uskonnollis-runollinen ohjelma, joka levisi em?maahan ja painoi leimansa seuraaviin tapauksiin. Puolan kansa oli muka "kansakuntain Kristus", jonka piti k?rsimyksill?ns? lunastaa ja vapauttaa koko ihmiskunta; niin lauloi Geneve-j?rven rannalla runoilija Krasinski, ja t?m? sairaaloinen huumaus, joka koetti peitt?? nuo syvyydess? riehuvat kostontunteet, tunkeutui lumoavana myrkkyn? l?pi koko kansakunnan. N?in alkoivat jo kes?ll? 1860 Varsovassa is?nmaallis-uskonnolliset mielen-osoitukset, jotka yh? kiihtynein? lopulta veiv?t surkuteltaviin seurauksiin.

Syyst? on v?itetty, ett? keisari Aleksanteri II:n hallitus teki valtiollisen erehdyksen, kun ei ulotuttanut my?nnetty? anteeksi-antamusta kaikkiin pakolaisiin, viel?p? itse Czartoryskeihin ja heid?n yst?viins?. Kotimaahansa palanneina niiden olisi t?ytynyt alistua oleviin oloihin. Jos taas eiv?t olisi kutsumusta noudattaneet, mik? useimpien suhteen kyll? on luultavaa, he n?ht?v?sti kumminkin olisivat suuressa m??rin kadottaneet vaikutusvaltaansa kotona-oleviin maanmiehiins? ja sill? tavoin tulleet vaarattomiksi. Nyt sit? vastoin he saattoivat esiinty? marttiiroina ja Puolan tulevaisuuden oikeina edusmiehin?. Mutta oikeastaan n?iden pakolaisten varsinaiseksi is?nmaaksi tuli yleis-eurooppalainen vallankumouspuuha, jonka py?rteesen koettivat vet?? rikkirevityn Puolan kansan.

Ruhtinas Paskewitsh oli kuollut Helmikuussa 1856, ja h?nen seuraajakseen tuli Sevastopolin puolustaja, ruhtinas Mikael Gortshakov, luonteeltaan lempe?mpi mies kuin edellinen, mutta varsin v?h?n luottavainen Puolalaisten suhteen, joiden kanssa h?n edellisen kapinan kukistamisessa oli tehnyt ensim?isen tuttavuutensa. Pahimpana esteen? vapaamielisemmin suunnan voimistumiselle oli kumminkin Paavali Muchanov, opetus-asiain johtaja ja koko siviilihallinnon p??llikk?, ven?l?inen sek? kansallisuudelta ett? uskonnolta ja muutoin mielipiteilt??n aivan Nikolain aikuinen mies. Niinp? h?n osasi tyhj?ksi tehd? Puolalaisten hartaimman toivomuksen saada Varsovan yliopisto j?lleen kuntoon. Samoin keisarin suullisesti antama lupaus, ett? Nikolain v. 1832 "Organisissa s??nn?iss?" s??detyt maakunta-kokoukset nyt vihdoin tulisivat toteutumaan, j?i kuin j?ikin t?ytt?m?tt?. Muutoin hallinnon r?ikeimm?t v??rink?yt?kset kyll? poistettiin ja j?rkev?t ihmiset kyll? huomasivat, ett? t?ll? tiell? v?hitellen saatettaisiin p??st? kansallisten olojen uudistukseen.

Mutta t?t? rauhallista kehityst? vastusti ja h?iritsi er?s ylti?p?inen joukkio, joka, ottaen ohjeensa ulkomailla oleskelevalta pakolaiskunnalta, muodostui salaiseksi kumous-johtokunnaksi ja v?hitellen levitti vaikutuksensa kaikkiin maakuntiin. Kun sensuuri esti kaiken vakaisen keskustelun maan valtiollisesta asemasta, oli salaisten julkaisujen vaikutus, varsinkin kokemattomaan nuorisoon, erinomaisen suuri, ja kypsyneempi?kin miehi? peloitti syyt?s maanpetturiudesta, mik? leima painettiin jokaiseen, joka uskalsi olla miss??n tekemisiss? ven?l?isen hallituksen kanssa. Tarkoituksena oli tehd? Ven?l?isille muka mahdottomaksi en?? maata hallita ja tahdottiin sen ohessa k??nt?? ulkomaiden huomiota Puolan k?rsimyksiin. Viimemainittua tarkoitusta varten pidettiin julkiset mielen-osoitukset t?rke?n? keinona. Jo kes?ll? 1860 pantiin toimeen kansallinen mielen osoitus, kun er??n v. 1831 kaatuneen kenraalin leski haudattiin. Marrask. 29 p. koottiin Varsovan v?est? Karmeliitta-luostarin edustalla kirkolliseen juhlakulkueesen entisen kapinan kolmenkymmenen-vuotiseksi muistoksi; veisattiin litaniioja ja jaettiin Kosciusco'n muotokuvia, vaan ei mit??n sen pahempaa tapahtunut. Mutta seuraavana vuonna Helmik. 25 p. 1861 oli Grochov'in tappelun vuosip?iv?; kaatuneiden kunniaksi j?rjestettiin suurenmoinen juhlakulkue litaniioineen. Sill?k??n kertaa, vaikka poliisi vihdoin hajoitti v?kijoukon, ei suurempaa onnettomuutta tapahtunut, kuin ett? joitakuita henkil?it? otettiin kiini. Kaksi p?iv?? sen j?lkeen pantiin toimeen uusi, viel? suurempi mielen-osoitus, jonka n?kyv?isen? tarkoituksena oli vaatia, ett? toissa-p?iv?n? vangitut p??stett?isiin vapaiksi, mutta varsinaisena silm?m??r?n? oli pakoittaa Maanviljelysseuran silloin vuosikokousta pit?v?t j?senet yhtym??n kansalliseen liikkeesen. Joku yhteent?rm?ys n?ytti v?ltt?m?tt?m?lt?. Sotav?ke? oli asetettu suojelemaan sek? Maanviljelysseuran kokous-salia ett? ruhtinas Gortshakov'in asuntoa . Er?st? jalkav?en joukkoa, joka kohtasi kulkuetta, tervehdittiin vihellyksill? ja viskatuilla kivill?; se vastasi yhdell? kiv??rinlaukauksella keskelle tihe?t? ihmisjoukkoa, josta viisi miest? ammuttiin kuoliaaksi. N?in oli ensim?inen verenpisara vuodatettu. Maanviljelysseura heti lopetti kokouksensa ja sen etevimm?t j?senet, kreivi Zamoiski etup??ss?, l?htiv?t ruhtinaan luo vaatimaan hyvityst? sotav?en v?kivallasta aseetonta v?kijoukkoa vastaan. Samaa asiaa ajoi my?hemmin illalla er?s porvariston l?hetyskunta. Gortshakov oli varsin h?mm?stynyt ja j?tti j?rjestyksen hoidon er??lle porvariston valitsemalle valiokunnalle. Maalisk. 1 p. koko kaupunki vietti suurimmalla hartaudella ja mallikelpoisessa j?rjestyksess? kaatuneiden hautajaiset. Samaan aikaan valmistettiin Maanviljelysseurassa keisarille l?hetett?v? adressi, joka karkeassa muodossa, mutta aivan ylimalkaisesti, esitti maan ja kansan k?rsimyksi?. Se oli protesti, eik? mik??n anomus.

T?ll? hetkell? astui n?ytt?m?lle er?s Puolan ylimyskuntaan kuuluva mies, joka pitk?t aiat oli mieless??n kypsytt?nyt t?ydellisen ohjelman is?nmaansa uudistamista varten laillisten ja rauhallisten keinojen kautta. Se oli markiisi Aleksanteri Wielopolski, syntynyt v. 1803 ja niinmuodoin t?h?n aikaan 58 vuoden vanha. Valtiollista kokemusta h?nelt? ei kokonaan puuttunut. Loppuvuodella 1830 h?n oli silloisen v?liaikaisen hallituksen asiamiehen? l?hetetty Lontoosen ja siell? saanut muutamien kuukausien kuluessa tarpeeksi kokea, kuinka v?h?n l?ntiset suurvallat olivat taipuvaisia tekem??n mink??nlaisia uhrauksia Puolan t?hden. Saatuaan sitten kapinan kukistumisen j?lkeen palata maatiloilleen l?ntisess? Puolassa, h?n oli k?ytt?nyt aikaansa alustalaistensa hoitoon ja tieteellisiin harrastuksiin. Valtiollisiin toimiin ei ollut siihen aikaan mit??n tilaisuutta. Mutta nuo v. 1846 It?vallan hallituksen my?t?vaikutuksella tapahtuneet hirmuteot puolalaisia herroja vastaan it?isess? Galitsiassa antoivat aihetta ankaraan kirjeesen ruhtinas Metternich'ille, joka julkaisu painettiin Pariisissa samana vuonna. T?ss? lausuttiin suoraan, ett? Puolan kansan tulevaisuus oli etsitt?v? sovinnollisessa yhteis-el?m?ss? Ven?j?n samansukuisen kansan kanssa. Ajatus ei ollut ihka uusi; jo Adam Czartoryski nuoruudessaan oli Aleksanteri I:n yst?v?n? t?t? ohjelmaa, ainakin k?yt?nn?ss?, tunnustanut. Mutta se suunta, joka par'aikaa pyrki yleist? mielipidett? vallitsemaan, ajoi ihan toisia tarkoituksia: ei mit??n alistumista, vaan Puolan entinen itsen?isyys ja sen entiset rajat Dnieperiin asti. Se adressi keisarille, mink? Wielopolski oli Maanviljelysseuran vuosikokoukselle ehdottanut, oli hyl?tty juuri siit? syyst?, ett? se muka oli liian alamainen, liian v?h?n vaativainen.

Kaksi eri ohjelmaa oli niinmuodoin olemassa Puolan olojen uudistusta varten Aleksanteri II:n vapaamielisten taipumusten perusteella: toinen, joka ei luullut voivansa tyyty? v?hemp??n kuin Puolan entiseen riippumattomuuteen ja suuruuteen; toinen, joka ei vaatinut muuta kuin hallinnollista itsen?isyytt? ja olojen v?hitt?ist? kehityst?. N?iden suuntien v?lill? alkoi taistelu, josta maan ja kansan koko tulevaisuus tuli riippumaan.

MARKIISI WIELOPOLSKI'N UUDISTUSPUUHAT.

Maalisk. 6 p. oli Wielopolski kutsuttu ruhtinas Gortshakov'in puheille, antamaan neuvoja, mitenk? maan oloja pit?isi parantaa. H?nen ensim?inen ehdotuksensa oli, ett? 1815 vuoden hallitusmuoto edustuslaitoksineen olisi j?lleen pantava voimaan: mutta siit? t?ytyi toistaiseksi luopua, koska huomautettiin mahdottomaksi, ett? keisari nykyhetkell? my?nt?isi Puolalaisille, mit? ei keisarikunnalla viel? ollut. Markiisi t?m?n johdosta laski p??painon kuningaskunnan hallinnolliseen itsen?isyyteen ja lupasi astua hallituskuntaan, jos muutamat p??ehdot t?ytett?isiin. Ehdotus, v?h?n supistettuna, l?hetettiin Pietariin ja k?rsi siell? viel? melkoisia supistuksia. P??tettiin asettaa er?s valtioneuvosto, kokoonkutsuttava kerta vuodessa ja kokoonpantuna hallituksen nimitt?mist? etevist? kotimaisista miehist?. Opetus- ja kirkollisten asiain j?rjest?mist? varten oli asetettava erin?inen toimituskunta, jonka p??llik?ksi m??r?ttiin Wielopolski; koululaitos oli t?ydellisesti uudistettava ja yliopiston verosta, mink? Wielopolski oli ehdottanut, piti j?rjestett?m?n eri tiedekunnat "korkeakouluiksi". Vihdoin piti l??neiss? ja piirikunnissa j?rjestett?m?n neuvostoja paikallisten asiain hoitoa varten. T?m? oli tosin ainoastaan pient? alkua suotaviin uudistuksiin. Mutta Wielopolski, joka toivoi, ett? t?t? tiet? v?hitellen p??st?isiin tarkoittamillensa perille, otti vastaan tarjotun luottamustoimen Maalisk. 27 p.

Sill? v?lin oli mielten tila sek? p??kaupungissa ett? maaseuduilla melkoisesti pahentunut. Uskonnollisvaltiolliset mielen-osoitukset kirkoissa ja kaduilla, surupukuineen litaniioineen, yh? jatkuivat. Kymment? p?iv?? aikaisemmin Muchanov sis?-asiain p??llikk?n? oli uudistanut er??n vanhan salaisen kiertokirjeen, joka k?ski kruununpalvelijain kehoittaa talonpoikia pit?m??n silm?ll? maalla liikkuvia yllytt?ji?. Asia tuli pian yleisesti tunnetuksi ja synnytti paljon mielipahaa; syytettiin hallitusta tarkoituksesta yllytt?? alustalaiset aatelisia is?nti? vastaan. Ruhtinas Gortshakov teki parastaan korjatakseen t?m?n erehdyksen, ja Muchanov sai eron virastansa. Mutta asia viel? paheni, kun Maanviljelysseuran valiokunta Maalisk. 20 p. antoi vastajulistuksen, joka seuran asiamiesten kautta levitettiin kirkoissa luettavaksi. Siin? opetettiin, ett? Maanviljelysseura jo oli aateliston yhteisell? suostumuksella p??tt?nyt, ett? alustalaisten p?iv?ty?t olivat suorastaan lakkautettavat ja maiden lunastus tapahtuva jollakin finansi-operatsioonilla, jonka laatua ei ilmoitettu, eik? voitukaan ilmoittaa, kosk'ei sit? viel? keksitty. Itse teossa oli Maanviljelysseura t?ll? tavoin anastanut p??t?svallan, johon v?ltt?m?tt?m?sti tarvittiin valtion v?lityst?.

Markiisi katsoi asianmukaiseksi, ett? talonpoikaiskysymyksen ratkaisu pysyisi hallituksen k?siss? ja kutsui seuran j?senist? erin?isen komissionin asiata pohtimaan. Mutta samassa h?n sai ruhtinas Gortshakov'in suostumuksen siihen, ett? itse Maanviljelysseura Huhtik. 5 p. lakkautettiin. T?m? toimenpide, vaikka itsess??n aivan oikeutettu, koska Seuralta puuttui sek? kyky ett? valta s??t?m??n lakia, oli, mieliss? vallitsevaan kiihtymykseen n?hden, sill? hetkell? kovin varomaton. T?t? tilaisuutta oli kumouspuolue k?rk?s k?ytt?m??n hyv?ksens?. Jo Huhtik. 7 p. pantiin toimeen suuret mielenosoitukset Maanviljelysseuran valiokunnan ja kreivi Zamoiski'n kunniaksi. Kuninkaallisen linnan edustalla oli sotav?ke?. Ruhtinas Gortshakov meni itse v?kijoukon sekaan, kehoittaen ihmisi? l?htem??n hajalle, ett'ei t?ytyisi ryhty? ankarimpiin keinoihin. H?nelle vastattiin karkeasti: me olemme t??ll? kotosalla, teid?n on asia l?hte? tiehenne. Kuitenkin v?kijoukko hajosi sill? kertaa. Mutta seuraavana p?iv?n?, sunnuntaina Huhtik. 8 p., saatiin viel? suuremmat joukot liikkeelle. Komppaniia jalkav?ke?, santarmien ja kasakkain avustamana, pantiin katua puhdistamaan. Hajoomiskehoitukseen vastattiin viskatuilla kivill? ja haloilla; vihdoin sotav?ki sai k?skyn ampua: kymmenen henke? saivat surmansa ja noin satakunta tuli haavoitetuksi. Joukko lankesi polvilleen, veisaten litaniioja, ja saatiin ainoastaan vaivalla hajoomaan, sitten kun 70 pahimmista yllytt?jist? oli vangittu.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet