Read Ebook: Loinen by J Rvi K A Kaarlo August

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1154 lines and 21465 words, and 24 pages

Sill? miehell? on ryhti?. Ja ??nt?! Oo -- h?n on kerrankin pappi.

Kummissaan katsoo Lois-Pietukin, miten rovastin turkin alla el?? ja kuohuu, kun h?n alkaa puhua. Ihmeiss??n kuuntelee h?nkin -- kai viheli?isin n?iden sanankuulijain seassa -- miten rovastin ??ni v?r?htelee, sointuu, taipuu pehmoiseksi, mutta ?kki? jylin?ksi kasvaa, syntisi? rusikoi, ly? kuin satap?isell? ruoskalla perkeleit? ja pahoja henki?.

Pietu kuuntelee hyv? tuuli suupieless??n ja h?nen silm?ns? ovat naulattuina rovastin suureen avonaiseen suuhun, miss? punainen kieli liikkuu ja liikkuu. Se rovastin avonainen suu on h?nest? kuin sep?n punainen ahjo, mist? kipunat joka suunnalle tuiskuvat.

Ja kuitenkaan eiv?t n?m? kipunat h?nt?k??n vaivaista syntist? polta. Eiv?t iske karvastelevaa omantunnon haavaa... eiv?t ensink??n. Vaikkapa sinkoilevatkin p?in silmi? miehest? mieheen, naisesta naiseen.

Sill? seh?n kuuluu asian luontoon, ett? rovasti n?in saarnaa. Muutenhan ei kantaisi laajaa mainetta, ett? on hyv? saarnamies.

Rovastin saarna on loppunut ja virsi taas aletaan. Suntio laulaa kuin ylim?inen seraafi korkeasti ja kauniisti numerotaulun kupeella. H?n panee lirityst? ja panee paksumpaa juoksutusta, panee... panee suun t?ydelt?. Sill? h?n ymm?rt?? laulutaidetta.

Kirkko jylisee ??nen voimasta. Kotitekoinen kirkkolaulu tuo t??ll? kuultaviin kalliimmat aarteensa luonnon alkuper?isell? voimalla.

Maailma kirjoitti pastorin selk??n nuo katkerat sanat: juoppo pappi. Ne sanat sel?ss??n h?n nyt taas nousee saarnatuoliin pit?m??n p?iv?saarnaa.

Ja se on sellainen kuorma, jonka alla h?n vapisee ja v?risee. H?n on n??lt??n kuin makeimmasta unesta s?ik?htyneen? yl?s ajettu. P??t?kin viel? pakottaa ja silmi? huimaa ja on sitten niin jumalattoman kylm? vanhassa lammasnahkaturkissa, jonka taskunpielukset vanhuuttaan kiiltelev?t. P?h?ttynyt naama lyhyen, mutta paksun vartalon nen?ss? kertoo yht? ja toista t?m?n maailman karvaasta makeudesta.

H?nkin lihanpalvelija tahtoisi olla hyv? ja kaunis ja lahjakas ja pidetty, mutta... oi sent??n!

Sill? toisinaan voimat pett?v?t ja h?n silloin laulaa rekilaulun viinatuopin ??ress?.

Niin k?vi taas eilenillalla. Ja nyt se h?vett?? l?pi luiden ja ytimien.

Juhmakka s??lien k??nt?? p??ns? pois pastorista.

Sill? onhan h?n sent??n virkamies.

Kyyneleet nousevat pastorin verest?viin silmiin, joita peitt?v?t siniset silm?lasit, ja ??ni v?r?ht?? niin ontosti. H?nt? ahdistaa kuin pistett?isiin hirttonuoraa h?nen kaulaansa.

T?ll? samalla saarnatuolilla rovastin ryhdikk??n ja kauniin esiintymisen j?lkeen on h?n todella hullunkurinen ilmestys.

Sen rahvaankin silm?t keksiv?t. Seurakunta katselee h?nt? uteliaana pilkallisin silmin. N?in se tuomitsee synnin.

T?ll?in tuntuu pastorista kuin t?m? saarnatuoli olisi hajoava laivahylky, jollahan purjehtii ja jota myrsky viskelee. Ne laineet ne loiskivat, ne nuolevat h?nen jalkojaan, ne rynnist?v?t ylemm?ksi ja ylemm?ksi, suolainen p?rske kohoaa ja saavuttaa h?nen suunsa, mielii h?net tukahduttaa ja viskata h?net nurin niskoin meuruilevaan syvyyteen. Sill? h?n on noiden satojen ihmisp?iden tuolla alhaalla penkeiss? ja k?yt?vill? vihattuna maalitauluna.

Sent?hden h?nen saarnansa on kuin itkunsekaista vikin??. Ja on ollut jo vuosia. Aina kun h?n nousee saarnatuoliin, tuntuu h?nest? kuin nuo tylyt katseet tahtoisivat repi? h?nen p??lt??n t?m?n papinnutun, joka heid?n silmiss??n on taivaasta kotoisin.

Mutta erehdyksest? joutui h?nen selk??ns?.

Oi sent??n, miten ne irvistelev?t nytkin n?m? rakkaat sanankuulijat!

Jospa h?n saisi menn? pois omaan s?nkyyns? maata! Ja saisi sanoa noille pilkkaajille hyv?stiksi: menk?? tekin kotiinne oman helmasyntinne ??reen, sill? ette ole mahdolliset Herran p?yd?lle.

Se olisi henkinen sankarity?. Ehk? kelpaisi se paremmin taivaalliselle Is?lle kuin t?m? virallinen komento, joka m??r??, ett? h?nen p?iv?saarnansa pit?? kest?? ainakin kaksikymment? minuuttia.

Pastori keksii joukosta Lois-Pietun, joka on k?vellyt aivan saarnatuolin eteen ja iskee silm?? h?nelle.

H?vyt?n!

Se silm?nisku pelasti t?ll? kertaa pastorin. Sill? se oli jo liikaa.

Pastori saa rohkeutta. H?n saarnaa nyt lujemmin kuin monasti ennen.

Seurakunta aikansa silmill??n pastoria mittailtuaan vajoaa v?linpit?m?tt?myyteen.

Lois-Pietu ty?ntyy muutamaan penkkiin puoliv?kisin. Ellei oltaisi kirkossa, niin ep?ilem?tt? siin? jo ennest??n olijat h?net pois viskaisivat. Mutta Pietun vanha maine hankkii sijaa h?nelle. Sill? ihmiset n?ytt?v?t kaikin mokomin pyrkiv?n ulohtaalle h?nest?.

V?lj?lle paikalle Pietu istahtaa ja panee rynt?illeen penkki? vasten. Siit? h?n vasta oikein n?kee Juhmakan lahjakruunun, jota h?n juuri oli l?htenyt kirkkoon katsomaankin.

Eilenillalla kun Juhmakan hovin renki toi hoitolaan eli kunnan vaivaistaloon, jonka asukkaita Lois-Pietukin on, kahvia ja vehn?isi? jouluna hoidokkaille jaettavaksi hovin is?nn?n lahjana, oli Pietu sattunut siihen samaan. Silloin renki hoitolanjohtajalle kruunusta haasteli, miten se on maksanut Pietarissa kaksisataa ruplaa ja miten se huomenna jouluna ensi kerran sytytet??n, miten semmoista kruunua ei ole yhdess?k??n maalaiskirkossa koko Yl?-Karjalassa ja miten nyt huomenna pit?isi menn? sit? kirkkoon katsomaan.

Halkovajassa puolipimennossa sattui Pietu olemaan ja sek? kuuli rengin puheet ett? n?ki Juhmakkalaisen lahjat hoidokkaille.

Mutta toistaiseksi piti h?n kaikki omana tietonaan ja aamulla tulipalopakkasessa ohkaisissa ketineiss??n menn? viiletti kirkkoon katsomaan t?t? mainehikasta kruunua.

Tuon kirkkomatkan p??lle se sitten kahvi ja vehn?inenkin hyvin maistaisi... se hovilaisen pullakahvi, oli Pietu jo aamuy?n miettinyt.

T?ss? kruunussa ovat kynttil?t viidess? kerroksessa. Pietu laskee, ett? alimmassa kerroksessa on kuusikymment? kynttil??, sit? ylemm?ss? nelj?kymment?, sit? ylemm?ss? kolmekymment?, sit? ylemm?ss? kaksikymment? ja sit? ylemm?ss? kymmenen. Yl?sk?sin kynttil?kerrokset kapenevat ja ahtaammaksi keh?ksi py?ristyv?t. Kristallit ovat alempana suuremmat, sitten pienenev?t, pienenev?t aina yl?sk?sin... ovat huikaisevan hienoiksi hiotut... valo niiss? taittuu... s?dehtii...

Pietun silmi? tuo valtava loisto huikaisee ja h?nen t?ytyy jo lepuuttaakin niit? v?lill? pastorin p?h?kasvoissa. Sitten tarkastaa h?n kruunun messingit ja kierretyt koristeet.

Kirkko on kovasti l?mmennyt tungokseen asti ahdetusta ihmispaljoudesta. Sen ilmassa on kuin hienoa sumua, mik? yhten??n k?y paksummaksi ja mink? l?pi kynttil?t yh? vaikeammin n?kyv?t. Kruunun ymp?rill? on jo kokonainen keh? tomusta, hiest? ja pilauneesta ilmasta.

Pastorin ??ni kuuluu onttona kaikuna Pietun korviin, joka yh? tirkist?? kruunuun ja haaveksii kohta saatavasta vehn?iskahvista.

T?m?n kruunun kunniaksi kai se on Juhmakkalainen ne vehn?iskahvitkin hoitolaan hommannut, miettii Pietu.

Pietun silm?luomet k?yv?t yh? raskaammiksi. Ne ovat luukut, jotka omasta painostaan alas laskeuvat. Sill? h?n on ollut yl??ll? aamunelj?st?, kun kruunun n?keminen aivoissa py?ri ja valveutti.

Mutta sent??n Pietun ajatusjuoksu viel? valvoo ja vy?rytt?? esille maukkaita kuvitelmia vehn?iskahvista, jota h?n ei muista juoneensa moniin aikoihin.

Pietu kerrankin tuntee syv?? tyytyv?isyytt? ja nukahtaa keskell? vehn?iskahvin esimakuja.

Kauan viipyy viel? ennenkuin pastori jys?ytt?? aamenen. Sit? ennen on Pietu ehtinyt saada itselleen monta kumppania siihen virkist?v??n nautintoon, jonka h?n alotti. Kirkossa on jo ??neen kuorsattu, kun pastori vasta saarnansa puoliv?liss? ravasi.

Pietun korvaan tunkeupi s?velaaltoja. Mutta se ??ni pist?? yht?kki? niin s?rkev?sti aivan h?nen takanaan. H?n t?ydelleen her??. Katsoo ihmeiss??n ymp?rilleen, tuntee turkit ja karvalakit, paksut villahuivit ja verkanutut. Pettymyksen pahatuuli nousee h?nen kasvoilleen. Eih?n h?n vain ole my?h?stynyt jo vehn?iskahvilta?

Siunaus, miten nukutti!

Pietu kokoaa itsens? ja l?htee kiiruusti kynttyytt?m??n pois kirkosta.

Rovasti ilmestyy alttarille. H?n on hyvin juhlallinen ja nostaa silm?ns? m??r?tysti Juhmakan kruunuun. Sit? h?n katsoo kauan... kauan. Ja saa siten koko seurakunnan silm?t siihen samaan kiinnitetyiksi.

T?ss? hirsikirkossa, vanhassa ja r?nstyneess?, jonka sein?t ovat vesimaalilla sivellyt, jonka pylv?iden p?iss? on vain vaatimaton doorilainen puuympyr? ja jonka alttaritaulu on kuljeksivan maalarin sommittelema ryhm? paljasp?isi? kauhtanaukkoja, joiden yhden p??n ymp?rille h?n lahjoitti keltaisen keh?n, on t?m? kruunu rovastin silmiss? ylellisyysesine ja korukapine. Mutta juuri sellaisena sit? rakkaampi.

Ja nyt pit?isi h?nen siit? kiitt?? koko seurakunnan puolesta, nyt lausua valitut sanat er??lle seurakunnan arvossapidetyimm?lle is?nn?lle.

Rovasti alottaa kaunopuheisesti, sitten ojentaa oikean k?tens? kohti kruunua, ylemm?ksi kohti taivasta verratessaan kruunua taivaan kirkkauteen, joka paimenille ensi jouluy?n? ilmestyi, ja puhuu... puhuu koreita sanoja Juhmakalle, joka niit? ei ymm?rr?, mutta kyyneleet silmiss?, syv?t liikutuksen kyyneleet silmiss? niit? kuuntelee. Nen?kin tohisee ja hengitys k?y kovin ??nekk??sti kuin palkeilla. Pelk?st? ujoudesta h?n punastuu ja kuumenee. Sill? kaikki, jotka suinkin n?kev?t, katsovat h?neen.

Rovasti lupaa hovilaiselle niin paljon kaunista, ett? h?n yh? heltyy, melkein sielulliseen hekumaan hukkuu.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet