Read Ebook: Valittuja sivuja by S Derberg Hjalmar Tuura Timo Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 742 lines and 26425 words, and 15 pages

Nainen katsoi h?nt? silmiin kauan, nosti hitaasti h?nen k?tens? huulilleen ja suuteli sinist? ankkuria.

Kului vuosia; ja er??n? p?iv?n? sanoi Richard Fant vaimolleen, kun he olivat pukeutumassa menn?kseen p?iv?llisille:

"Katsohan, luulenpa ett? sininen ankkuri alkaa vaalistua. Ehk? se on hyv?ll? alulla kadota kokonaan."

"Oh, ei liene niin hyvin", vastasi vaimo.

H?nen ajatuksensa olivat oikeastaan toisaalla. H?n ajatteli serkkuaan, Tom Gabelia, joka palveli Madridin l?hetyst?ss?. H?n oli ollut nyt kotona k?ym?ss? pari kuukautta, ja h?n oli luvannut tulla hakemaan heit? p?iv?llisille, heid?n piti ajaa yhdess?.

"Kiiruhdahan", sanoi h?n, "jottei Tomin tarvitse odottaa sinua."

"Olen jo valmis", vastasi Fant.

H?n oli istuutunut varjoon nurkkaan, t?ysiss? pukimissa. Vaimo k??ntyi ja tarkasti h?nen pukuaan.

"Olet unohtanut ritarimerkkisi", sanoi h?n.

"En v?lit? ritarimerkist?ni", vastasi mies.

"Mutta Richard! Aijotko todellakin olla niin ep?kohtelias Tomia kohtaan, joka on hankkinut sen sinulle?"

H?n l?hti hakemaan ritarimerkki?ns?. Se ei ollut huonompia, ei Kristuksen ritarikunnan t?hti eik? Nichan Iftikar. Se oli keskinkertainen ritarimerkki; koko hyv? ritarimerkki. Ja h?n kiinnitti sen h?nnystakkinsa pielukseen, arvellen, ett? ehk? se oli h?nelle todellakin tarpeen, koska h?nell? oli sininen ankkuri vasemmassa k?dess??n.

Aterian j?lkeen alettiin tanssia; mutta Fant j?i istumaan er??seen sohvannurkkaan tupakkahuoneessa. H?nen vieress??n istui mies, jonka h?n muinoin oli suututtanut tuijottamalla t?m?n ulkomaalaiseen ritarimerkkiin; mutta miehest? oli nyt tullut komend?ri. Heist? oli tullut hyv?t yst?v?t ja he sinuttelivat toisiaan, kun he sanoivat jotain toisilleen; mutta he eiv?t sanoneet mit??n. He vain istuivat kumpikin omassa sohvannurkassaan ja polttelivat suuria vatsav?ill? varustettuja sikareja ja ymm?rsiv?t toisiaan t?ydellisesti.

L??k?rit olivat kielt?neet Fantia polttamasta v?kevi? sikareja, sill? h?nell? oli heikko syd?n. Mutta h?n oli juuri sytytt?nyt kolmannen p?iv?llisen j?lkeen.

Peilist? vastap??t? olevalla sein?ll? n?ki h?n tanssin py?rteen ja salista vuotavan valovirran. H?n oli usein ihmetellyt mist? johtui, ett? he n?yttiv?t tanssivan ik??nkuin huopamatolla tai pehme?ll? nurmikolla, ??nett?m?sti. H?n ymm?rsi nyt sen riippuvan siit?, ett? h?n n?ki tuon kaiken peilist?. Kun kuva sattui h?neen toiselta suunnalta kuin h?lin? ja soitto, ei h?n asettanut n?it? yhteyteen toistensa kanssa, ja lattialaudoilla, joita peili kuvasti, k?vi tanssin-karkelo n?k???n ??nett?m?sti. Katso nuorten tytt?jen valkosia pukuja, katso heid?n huohottavia rintojaan -- -- --

H?n muisti kerran n?hneens? h?nen, joka nyt oli h?nen vaimonsa, liitelev?n ohitsensa kuten he nuoren tyt?n yksinkertaisessa valkosessa tanssijaispuvussa. H?n oli silloin toisin puettu kuin nyt.

Kas, tuolla h?n olikin, h?nen, tuon serkun seurassa. H?n j?i seisomaan silm?nr?p?ykseksi ovelle, suorana, hentona ja solakkana kuten aina. H?n n?ytti aivan alastomalta verhonaan tuo kankea, kirjava silkkipalanen, johon h?n oli k??rinyt ruumiinsa, ja jota pitiv?t koossa vain muutamat soljet olkap?ill? ja vy?t?isill?. Ja he painoivat p??ns? yhteen ja kuiskuttelivat.

Ei, h?nen t?ytyi liikkua hiukan... oikoa jalkojaan hiukan... Ei ole hyv? istua liian kauan hiljaa vankan p?iv?llisen p??lle ja polttaa kolme v?kev?? sikaria.

H?n sytytti nelj?nnen ja alkoi kuljeskella pitkin huoneita.

H?n tuli eteiseen. Kolme nuorta herraa valkoset kukat napinl?vess? istui puulaatikolla paperossit suupieliss? jutellen naisista; mutta he vaikenivat h?nen ohikulkiessaan.

H?n avasi pienen vihre?n huoneen oven ja astui sis??n. Se oli tyhj?. H?n pani mandarinin keltaisen p??n sormensys?yksell? liikkumaan ja astui akkunan luo.

Akkunalasi huokui huurretta ja talvikylm??. H?n puhalsi ruutuun kunnes sai aukon j??kukkasten v?liin, pani silm?ns? lasia vasten ja katseli. Taivas oli tumma ja t?ynn? kimaltelevia t?hti?. Ylinn? loisti Otava.

Oli my?h? siis.

H?n ei voinut j?tt?? huonetta, sill? h?n kaipasi katkerasti vaimoaan ja muinaista suudelmaa, suudelmaa yksin?isen hehkulampun sinivihre?ss? valossa, suudelmaa, jonka todistajana mandarini oli ollut nuokkuen torkkuessaan. Jos h?n tulisi nyt, juuri nyt? Ei kukaan osannut suudella kuten h?n, ei kukaan. H?n oli suudellut muita naisia sitten kun h?n ei h?nt? en??n rakastanut, mutta h?n oli unohtanut heid?t kaikki, eik? h?n olisi tuntenut heit?, jos he olisivat tulleet vastaan kadulla. Jos h?n tulisi! Niin, vaikkapa h?n tulisikin kohtaamaan tuota toista, niin silloinkin h?n vastaanottaisi h?nen v?kin?isen ja petollisen suudelmansa onnena, silloinkin -- -- --

H?n kuunteli. Oven takaa kuului kuiskuttelevia ??ni?, mutta ne vaikenivat ?kisti ja kaikkonivat.

H?n tunsi jotain kummallista syd?mens? kohdalla, h?n tunsi, ett? h?n parin silm?nr?p?yksen kuluttua oli makaava pitk?n??n matolla, tajuttomana, mutta h?n pysytteleikse viel? pystyss?, ja yht?kki? h?n kuuli eteisest?, miss? nuoret herrat istuivat puulaatikolla, paperosseja poltellen, hyvin selv??n ??nen, joka sanoi:

"No, onhan se muuten luonnollistakin. Eih?n voi vaatia, ett? h?n olisi rakastunut henkil??n, jonka toiseen k?teen on tatuoitu sininen ankkuri."

Ruumisarkku oli keskell? huonetta. Mustiin puettu nainen k?veli edestakaisin, edestakaisin.

"Ei, h?n ei tule -- --"

Kun h?n vihdoin tuli, niin h?n sanoi:

"Suo minulle anteeksi, rakastettuni. Minua viivytti muuan henkil?, joka tuli tervehtim??n."

Nainen ny?kk?si j?yk?sti p??t??n. H?n ei uskonut miest?, kun t?m? ei suudellut h?nt?.

Ja mies sanoi, huomatessaan, ett? he olivat olleet liian kauan ??neti:

"Minun on matkustettava huomenna. Olen saanut s?hk?sanoman ministerilt?. Mutta vannon sinulle, ett? palaan", lis?si h?n hiukan hiljaisemmalla ??nell?, ik??nkuin h?n ei olisi halunnut, ett? kuollut olisi sit? kuullut.

Nainen ymm?rsi, ett? h?n valehteli ja ettei h?n milloinkaan aikonut tulla takaisin. Ja h?n ny?kk?si p??t??n.

"Hyv?sti", sanoi h?n.

Ja miehen menty? h?n meni kuolleen p??nalusen luo ja katseli h?nt?, ajattelematta juuri mit??n, sill? h?n oli liian v?synyt. Mutta h?nen siin? seisoessaan muisti h?n yht'?kki? rakastaneensa tuota kuollutta. H?n oli rakastanut muitakin miehi?, mutta h?nest? tuntui nyt silt?, kuin olisi h?n rakastanut t?t? enin. Ja n?in ajatellessaan tunsi h?n itkun kohoavan kaukaa alhaalta syd?mest?; h?n tarttui kuolleen vasempaan k?teen, siihen, miss? oli sininen ankkuri, ja kasteli sit? suudelmillaan ja kyyneleill??n.

Kirkkoherran lehm?t

Kymmeneen vuoteen en ollut n?hnyt entist? ylioppilastoveriani, kirkkoherra Toreliusta Lerkilasta, kun me er??n? kauniina l?mpyim?n? kes?-iltana aivan ?skett?in tapasimme toisemme katuk?yt?v?n reunalla Grandin edustalla. Olimme kuuluneet samaan ruokakuntaan Upsalassa, miss? min? luin, en muista mit? -- alempaa hallintotutkintoa luullakseni -- mutta h?n luki dimissionia, ja oli eritt?in vakava nuori mies, paitsi lauvantai-iltoina. Sill? h?nell? oli s??nn?lliset tavat ja h?n oli t?sm?llinen kaikessa, my?skin mit? tulee nuoruudenhulluuteen. H?nell? oli muuten hyv? p??, ja kun h?n sit?paitsi oli vanhaa kunnon pappissukua, ja kun h?nell? oli useampi kuin yksi piispa, jollei juuri enona, niin ainakin nimiset?n?, niin oli h?n ripe?sti edistynyt, niin ett? h?n jo varsin nuorena oli keskinkertaisen kirkkoherrakunnan haltija. Kaikki t?m? oli synnytt?nyt h?ness? ylip??ns? valoisan ja sopusointuisan k?sityksen kristinuskosta, ja kun min? nyt n?in h?nen tulevan katuk?yt?v?n reunalla vastaani avoimin sylin, ik??nkuin olisi kulunut vaan viikko siit?, kun erosimme Taddiksen edustalla, niin olisin h?nen kasvojensa ilmeest? voinut luulla, ett? oli lauvantai-ilta, ellen olisi tiennyt, ett? oli perjantai. Me istuuduimme p?yd?n ??reen kahvilan suuren aurinkoteltan alle ja tilasimme erin?isi? virvoittavia juomia. K?vi ilmi, ett? olimme tyhjent?neet vanhat ylioppilasmuistomme pikemmin kuin oikeastaan olimme luulleetkaan, keskustelumme liikkui enimm?kseen nykyisyydess?. Sain tiet??, ett? h?n jo oli toisissa naimisissa, ja ett? h?nen toinen avioliittonsa n?kyi tulevan yht? onnelliseksi kuin ensim?inenkin olisi tullut, jos Herramme niin olisi sallinut. H?n kertoi ihanasta el?m?st??n maalla, jota h?n ei olisi vaihtanut mihink??n koko maailmassa. H?n piti seurakuntalaisistaan, ja h?n luuli heid?nkin pit?v?n h?nt? arvossa. Keskustelumme hipasi my?skin hiukan nykyajan uskonnollisia liikkeit?, ja min? kysyin muunmuassa, tuottivatko h?nelle vapaakirkolliset paljon vastusta.

"Vapaakirkollisetko?" sanoi h?n. "Ei, eip? juuri. Se on, en voi kielt??, ett? he tuottivat minulle koko joukon ik?vyyksi? alussa. Oli harmillista kun piispa tuli kirkonk?r?jille ja n?ki, ett? virtaili enemm?n v?ke? rukoushuoneeseen kuin kirkkoon. Mutta min? olin vastatullut, edelt?j?ni sai syyt niskoilleen, ja sittemmin ovat olot muuttuneet paremmiksi. Nyky??n vallitsee sovinnollisempi mieliala, ja ellen juuri voikaan sanoa, ett? minulla on entist? enemp?? v?ke? kirkossa, niin on ainakin rukoushuoneesta v?hentynyt, jumalan kiitos. -- No, siihen nyt on muuten erityiset syyns?..."

H?n katkaisi puheensa ja n?ytti hyvin salaper?iselt?, mutta min? en kysellyt enemp??, ja me istuimme minuutin vaijeten. Katuk?yt?v?ll? edess?mme astuskeli jokunen laihanpuoleinen yankee lihavien tukholmalaisten seassa, Str?mparterrenista kuului Habsburgsuvun kansallislaulun loppus?veleet, joita seurasi ihmeellinen hiljaisuus ja hiljaisuuden l?pi tunkeutui lehm?n ammuminen. Se tuli er??st? saaristolaislaivasta, joka juuri oli laskenut laituriin; kotvan kuluttua kuului lehm? t?misten astuvan maallenoususiltaa, tuli viel? toinenkin lehm?, ja me n?imme lyhytvartisen talonpoikaisukon kulkevan ohi taluttaen molempia lehmi? nuorasta.

"Kauniita lehmi?", sanoi kirkkoherra, "vaikk'eiv?t ole niin kauniita kuin minun. Minulla on pit?j?n lihavimmat ja kauniimmat. Mutta lehmi? on katseltava keskell? viheri?ist? maisemaa, jos mieli ymm?rt?? niit?. Ei ole olemassa mit??n, mist? pit?isin enemm?n kuin lehmist?ni, mit??n t?st? maailmasta, luonnollisesti. Mutta siihenkin on nyt muuten..."

"Erityiset syyns??"

"Juuri niin. Minun t?ytynee kai kertoa sinulle koko juttu, Juttu lehmist? ja vapaakirkollisista ja naimisiinmenostani. Ne kuuluvat asiaan kaikkityyni."

"Saatpa kuulla."

"Muistanet ehk?, ett? oli hyvin l?mmint? viime kes?n?, etenkin ennen Juhannusta. Er??n? p?iv?n? l?hdin hiukan k?velem??n vainioilleni kuten minulla on tapana. Kuljin pitkin ojanpientareita polttavassa helteess?, kuljin niityn poikki, jolla v?keni oli hein?ss?, ja tulin hakaan, miss? lehm?t k?viv?t laitumella. Sin? et voi kuvitellakaan kuinka kauniilta ne n?yttiv?t siell? koivunrunkojen v?liss?! Min? syyhytin niiden otsaa ja juttelin niille, kuten minulla on tapana, sek? Ruusulle ett? Kukkaselle, ett? Kaunikille -- se on kellokkaani, se on sarveton ja maidonvalkea -- ja Herkules-sonnille, jossa voima ja lempeys ovat yhtyneet. Sonnit ovat mit? lauhkeimpia elukoita, kun ei niit? vaan ensiksi h?rn??. Puhelin niille kaikille, ja ne vastasivat minulle niin hyvin kuin taisivat ja ammuivat j?lkeeni kun j?tin ne. Puhelinpa er??n uskovaisen r??t?linkin kanssa, jonka tapasin alhaalla m?ess?, ja jota pit?j?n her?nneiden keskuudessa pidettiin erityisi? armolahjoja saaneena uskovaisena. Olenpa kuullut kerrottavan, ett? h?nell? oli tapana ajaa ulos perkeleit?. No, h?n vastasi minulle imel?sti, luonnollisesti -- ja niin tulin min? j?rvelle. Se p?ilyi kirkkaana ja tyynen?. Min? en tosin periaatteesta ui ennen Juhannusta; mutta sinne oli vaan pari p?iv?? ja min? olin hikinen ja l?mpimiss?ni. En malttanut olla uimatta. K?denk??nteess? olivat vaatteeni riisutut, hypp?sin veteen ja uin sel?lle. Mutta vesi oli kylmemp?? kuin olin luullut, ja min? en ollut j?rvess? kauvan. Juuri kun nousen j?rvest?, huomaan kaikkien lehmien tulevan vastaani. Huusin niille, ne l?hestyiv?t, mutta hitaasti ja varovaisesti. Kaunikki tuli etumaisena ja Herkules aivan sen kintereill?. Kun ne olivat kymmenen tai viidentoista askeleen p??ss? minusta, n?in min? ?kki? niiden kasvojen ilmeest?, ett? ne eiv?t tunteneet minua, ja etteiv?t ne edes tahtoneet tunnustaa minua ihmiseksi! Ja Herkuleen silmiss? olin n?kevin?ni jotakin, jota siell? en ollut milloinkaan ennen n?hnyt. Tunnustan, ett? yht?kki? pel?styin hirve?sti. Ja jos tahdot tiet??, mit? hillit?n kauhu on, niin asetu ilko alastomana tusinan sarvip??n hirvi?n eteen -- minulla on nimitt?in yksitoista lehm?? ja sonni -- ja j?rvi takanasi! Min? puolestani olin puoli-hulluna pelosta ja aloin juosta rantaa pitkin. Nytp? lehm?t saivat jalat alleen. Kuulin niiden tulevan per?ss?ni huikeaa ravia. Mit? tehd?? Sain tartutuksi puunoksaan, joka oli jokseenkin matalalla ja keikahutin itseni puuhun. Olikin jo t?rkin aika, koko lauma oli jo ymp?rill?ni, ja Herkules p?risteleikse minulle ja puskeskeli puuta sarvillaan. No, minuun se ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa p??ssyt k?siksi, ja onneksi oli niin l?mmint?, etten vilustunut, vaikkakin vatsani muuten helposti kylmettyy. Yritin puhua niille j?rke?, mutta siit? ei ollut apua. Kaunikki vastasi vain ylenkatseella, Ruusu katseli kiukkuisesti alta kulmain ja Herkules oli nyt kerta kaikkiaan joutunut tasapainosta. Ja olivathan ne tavallaan oikeassa. Kuinka olisivat ne voineet kuvitellakaan, ett? tuo vieras valkoinen el?in, joka ne n?hdess??n l?hti k?p?l?m?keen ja kiipesi puuhun, ja jolla ei ollut mustia vaatteita, eik? lasisilmi?, eik? leve?lierist? olkihattua, olisi ollut sama olento kuin heid?n is?nt?ns? ja hyv? yst?v?ns?! Se oli tietenkin ehdottomasti niiden vihollinen, tai ainakin vieras, naurettava ja s??dyt?n olio, jota oli ahdistettava."

"Mutta nyt on kuitenkin, onnellista kyll?, niin, ettei voimakas mielenliikutus ole pitk?llinen, ei ainakaan el?imill?. Hetkisen kuluttua alkoi rehev? ruoho maassa kiinnitt?? niiden huomiota ja min? piilottauduin niin hyvin kuin taisin lehviin toivoen joutuvani unhoon. Elukat olivat jo alkaneet hajaantua, ja min? jo aloin toivoa pian vapautuvan! -- rosoinen kaarna kirvelti ilke?sti ihoani -- kun kuulin tytt???nien puhelua ja naurua. Koulunopettajatar ja tuon uskovaisen r??t?lin molemmat tytt?ret -- kaikki kolme tietysti her?nneit? -- tulivat pyyhinliinat k?siss? uimaan. En voi kielt??, etten itsekseni kuiskannut: nyt on piru irti! Toivoin vain, etteiv?t he n?kisi minua ja lupasin itsekseni siit? hyv?st? katsella maalle p?in. No, eih?n siell? ollut paljon n?ht?v??, ellei ota nuorinta lukuun. He olivat nimitt?in niin nopsia, ett? min? tuskin ehdin ajatella, mit? oli teht?v?, ennenkuin jo nuorin tytt? oli toinen jalka vedess?, ja kaikki h?nen vaatteensa olivat siev?sti ja huolellisesti asetetut kivelle. Vilpitt?m?sti puhuen, en min? my?sk??n uskaltanut k??nt?? p??t?ni toisaalle pel?ten synnytt?v?ni ritin?? lehdiss?. No, tytt?set loiskivat pian kaikki kolme j?rvess?, ja min? istuin puussani hiljaa kuin hiiri. Kaikkeenhan sit? tottuu; puunkuori ei en?? kirvelt?nyt ihoparkaani niin pahoin kuin ?sken, ja min? aloin tyyty? kohtalooni ja toivoa jutun p??ttyv?n onnellisesti. Ja niinh?n se vihdoin viimein p??ttyikin, vaikkei juuri sill?tavoin kuin min? olin luullut."

"Tyt?t nousivat j?rvest?, mutta opettajatar sattui astumaan maihin kappaleen matkaa et??mp?n?, tietysti juuri sill? kohtaa, miss? minun vaatteeni olivat. H?n tulee juoksujalkaa ja kertoo l?yd?st??n: tuolla on miehen vaateita, joku mies on uimassa t?ss? l?heisyydess? -- mutta minne h?n on joutunut, h?n lienee uinut kauas sel?lle! He pukeutuivat kiiruusti ja kuuntelivat. Ei kuulu mit??n, eik? ket??n n?y j?rvell?. Eih?n h?n vaan liene hukkunut, ja kuka se mahtaa olla? T?ytyy katsoa l?hemmin vaatteita. Nuorin on rohkein, h?n hiipii sinne ja palaa j?lleen ja ilmoittaa: se on kirkkoherra! Ajatelkaahan, jos h?n on hukkunut! Kuinka h?nen sielunsa laita on? kyselee opettajatar p?ivitellen. Oh, v?h?t sielusta! vastaa nuorin tytt?, samalla kertaa sek? vihaisena, ett? itku kurkussa. 'Min? k?vin h?nen edess??n rippikoulua kolme vuotta sitten, ja min? oikein pidin h?nest?, vaikkei h?nell? ollutkaan oikeata uskoa. Mutta Herramme ei varmaan ole niin h?ijy kuin sin?.'"

Yht'?kki? he vaikenivat ja alkoivat tuijottaa kuin noidutut yl?s puuhun. Sitten kolmi??ninen kirkuna, seuraavassa silm?nr?p?yksess? olivat he kadonneet kuin tuulen viem?t.

"Min? p??sin vihdoinkin alas puusta ja pukeuduin. Olin verrattain levollinen. Ja sinun t?ytynee my?nt??, ettei minulla en?? ollut juuri paljon menetett?v??. Ei milloinkaan liene halpa Herran palvelija syytt?m?sti joutunut niin ik?v??n asemaan! Eik? kest?nyt kauvan, ennenkuin r??t?li tuli paikalle kahden muun uskovaisen seurassa. He n?yttiv?t jokseenkin synkilt? kaikki kolme, mutta r??t?lin silmiss? paloi salainen tuli. Voit kuvitella, kuinka ihastunut tuo lurjus oli ajatellessaan, ett? h?n saisi ajaa ulos perkeleen itse laillisesta sielunpaimenestaan, pit?j?n kirkkoherrasta! Min? olin kuitenkin kaikeksi onneksi enn?tt?nyt saada vaatteet p??lleni, ja niiden mukana arvokkaisuuden, joka minulle nyt oli tarpeen. Ennenkuin r??t?li viel? enn?tti avatakaan suutaan, sanoin h?nelle tulevani h?nen luokseen iltap?iv?ll? ja silloin selitt?v?ni kaikki; senj?lkeen min? j?tin heid?t hyv?sti k?denliikkeell? ja poistuin ryhdikk??n?."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet