Read Ebook: Aatetoverit by Kretzer Max Soini Lauri Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1382 lines and 38850 words, and 28 pages

Molemmat miehet olivat astuneet puutarhaan.

Pieni m?yr?koira, lasten uskollinen leikkitoveri, joka t?h?n asti oli rauhallisesti maannut p?iv?paisteessa, hyp?hti jalkeille kovasti haukkuen ja yritti hy?k?t? Rassmannin kimppuun.

"Hiljaa, Ami, tied? huutia!" sanoi rouva Schorn, mutta elukka, joka muuten totteli jokaista k?sky? ja pian tuli tutuksi, ei t?n??n hy?kk?ysinnoissaan ottanut talttuakseen. Raivossaan lainkaan asettumatta koetti se tarrata Rassmannin s??reen, ja vasta kun Schorn pontevasti ?r?hti: "Koetapas -- mars matkaasi!" ja huiskasi uhkaavasti k?dell??n, vet?ytyi koira syrj??n; mutta murina, jolla se v?istymist??n s?esti, ilmaisi selv??n, ett? se odotti ainoastaan ensi tilaisuutta hy?kk?yksens? uudistaakseen.

Schorn, josta elukan vihaisuus oli hullunkurinen, todenn?k?isesti siksi, ett? h?n harvoin n?ki Amia t?ll? tuulella, sanoi nauraen Rassmannille:

"Katsos vain rakkia! Se k?ytt?ytyy aivan kun sin? olisit pahin vihollisemme etk? kotimme tervetullein vieras."

Sitten k??ntyi Schorn vaimoonsa, joka, odottamattomasta k?ynnist? yh? h?mill??n, seisoi syrj?ss? vierasta katsellen.

"Hannaseni, t?ss? h?n on -- kukas muu kuin Gustav Rassmann, rakas, hyv? Gustavini, hyv?n asiamme esitaistelija, jonka ovat Berlinist? karkoittaneet; tuskin oli tie h?net tuonut kaupunkiimme, kun h?n tahtoi taas l?hte?, sellainen veitikka", -- h?n, nauroi uudelleen -- "aivan kuin sinua ja minua ei t??ll? olisikaan. Ja tied?tk?s, miksei h?n tahtonut viiv?ht?? talossamme? Siksi, ett? h?n luulee, ettet sin? tunne h?nt? -- sin?k? et h?nt? tuntisi sanomalehdist? ja minun kertomuksistani, hahaha -- moista puhetta!"

Schorn n?ytti aivan hullaantuneelta uudistuneesta ilosta ja hyv?st? tuulesta. Sitte sanoi h?n j?lleen:

"Niin -- ja t?ss?, Gustav, on rouvaseni, vaimokultaseni, onneni, kaikkeni. Ja ly?k?? nyt k?tt?, tervehtik?? toisianne ja tulkaa hyviksi yst?viksi."

Samaan hengenvetoon lis?si h?n:

"Mutta olinhan melkein unhoittaa -- n?m? pienokaiset t?ss?. Willy, Lise, tulkaas t?nne ja antakaa set? Rassmannille k?tt? -- Willy, miten muljotatkaan noin, set? Rassmann ei ole mik??n musta mies."

Pieni kiharap??, joka yh? viel? piteli kiinni ?itins? hameesta, ei juuri n?ytt?nyt olevan is?ns? kera samaa mielt?, sill? h?n alkoi j?lleen itke? ja t?hysteli ymp?rins? etsien m?yr?koiraa, ik??nkuin t?m? vastarinnassaan olisi h?nen parhain yst?v?ns?.

Ja ik??nkuin Ami olisi h?net ymm?rt?nyt, alkoi se uudelleen haukkua ja tuli parilla hypp?yksell? Rassmannin luo.

Mutta Schorn lopetti poikaansa n?hden jutun lyhyeen. H?n otti t?m?n syliins? ja painoi pitk?n suutelon py?re?poskisen pojan suulle. Se n?ytti palauttavan Willyn suunnilleen, sill? h?n rauhottui ja silm?ili pelottomasti pitk?partaista miest? sinisill? silmill??n. Mutta kun t?m?kin tahtoi antaa h?nelle suutelon, ry?st?ytyi h?n irti ja peitti kasvonsa is?ns? olkap??h?n.

Ja Schorn sanoi j?lleen nauraen:

"Se pit?? sinua my?s vihollisena ja pahana vieraana."

Rouva Schornin kasvoilla huomasi ilmeist? iloa Rassmannin nime? mainittaessa.

Uteliaisuus h?lveni pian syd?mellisiin tulotervehdyksiin.

"Mik? yll?tys", sanoi h?n, laskien k?tens? Rassmannin k?teen. "Oi, mieheni on minulle kertonut niin paljo teist?, ettette ole minulle niin vieras kuin kenties luulette. Olkaa syd?mellisesti tervetullut."

"Siin? nyt n?et, mit? jo sanoin", puuttui Schorn samassa puheeseen. Sitte py?r?hti h?n ymp?rins? kolmivuotias poikansa k?sivarrellaan, kuten mies, joka on eritt?in hilpe?ll? tuulella.

Gustav Rassmann oli kumartanut yst?v?ns? rouvalle: samassa muisti h?n taasen rappeutuneen ulkoasunsa. H?net valtasi ?killinen h?pe?n ja ep?miellytt?vyyden tunne.

Kuinka saattoikaan h?n tiet??, ett? h?nen aatetoverinsa rouva n?ytti tuollaiselta!

Rouva Johanna Schorn oli vieh?tt?v? rouva. Ainoa vilkaisu riitti huomatakseen Rassmannista, ett? h?nell? uhraavan toimintansa ohella ihmisoikeuden puolustamiseksi riitti aina aikaa my?skin naiskauneuden ihailuun. Ja Berliiniss?, hienostuneiden nautintojen ja hillitt?m?n el?m?n Babelissa, oli h?n tottunut antamaan intohimoilleen ja itsekk?isyydelleen t?yden vapauden -- h?n, joka tuomitsi ihmissyd?men itsekk?isyytt?.

Kuinka oli Schorn, ulkon??lt??n niin yksinkertaisen poroporvarillinen pikkukaupunkilaisen perikuva, saanut t?llaisen rouvan?

Kun Rassmann sai ensi vaikutuksensa t?st? sirosta ja kuitenkin kukoistavasta valkoverisest? naisesta ja sitten heitti katseen kulmikkaan ja k?mpel?n yst?v?ns? kyyristyneeseen selk??n, ei h?nen mieleens? voinut olla her??m?tt? t?m? kysymys.

Ja kuinka siev?sti h?n oli puettu! Hele? kes?puku sopi h?nelle moitteettomasti, vy?t?r? oli solakka ja rinta kuin taltalla veistetty. Lumivalkea kaulus puki kaunista kaulaa oivallisesti ja v?ljist? hihoista helottivat k?sivarret kuin rusottavat alabasterit. Kasvot sitten, hieman aistillinen suu, s??nn?llisesti muodostunut nen?nnyker? ja suuret ruskeat silm?t! T?m?n odottamattoman n?yn edess? joutui Rassmann ?kki? h?mmennyksiin. H?n n?ki miehen onnen, kuuli lasten syd?mellisen naurun, n?ki puutarhan kukkasloiston ymp?rill??n ja h?nest? tuntui tosiaan kuin h?n olisi pieness? paratiisissa. Ja h?n kuitenkin oli vain halveksittu olento.

Ja j?lleen tunsi h?n hunningolle joutuneen ulkoasunsa -- selvemmin kuin koskaan t?m?n naisen vastassa, joka seisoi kuin tuores ruusu h?nen edess??n!

H?n sammalsi muutamia sanoja pyyt?en anteeksi -- ettei h?n "juuri n?ytt?nyt parhaimmalta", ja niin edelleen; Schorn keskeytti h?net kohta:

"L?rp?tyst? -- kylliksi siit? jo, Gustav! Ik??nkuin vaimoni ei ajattelisi samoin kuin sin? ja min?. Sin? olet hyv?n asiamme marttyyri, ja kuka sinut on tehnyt siksi? Ei kukaan muu kuin vastustajamme. Mutta meid?n keskuudessamme olkoon tunnussanana: 'Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta. Mik? minun on, on my?s sinun.' Ja silleen j??k??n. Etk? sin?kin ole sit? mielt? Hannaseni?"

"Kyll?, Wilhelm."

Vaimo ny?k?ytti p??t?ns?, mutta tuli sangen vakavaksi.

Schorn jatkoi;

"Sent?hden, Gustav, ly? k?tt? kanssani ja viel? kerran vaimonikin kanssa. Ja kuten nyt teemme sinulle pyh?n lupauksen, ett? pid?mme sinua parhaana yst?v?n?mme luonamme parempiin p?iviin saakka, niin tee my?s meille mieliksi ja j?t? kaikki toimeentulon huolet toistaiseksi mielest?si. Aika tuo neuvoja -- ja sanon sinulle, ett? se p?iv? on koittava, jolloin meid?n aatteemme toteutuvat ja rehellinen ty? p??see oikeuteensa. Oi, jos voisin, tahtoisin mielell?ni kuolla tehd?kseni kaikki ihmiset onnelliseksi, ja min? puolestani toivon itselleni vain sen verran, ett? voin vaimoni ja lasteni kera el?? tyytyv?isen?; mit?s siit? vaikkapa minun t?ytyisi tehd? ty?t? enemm?nkin kuin nykyisin teen; juuri ty?st?, n?etk?, saan siunauksen maailmassa. -- K?tt? siis, eik? sanaakaan enemp??."

Schorn oli puhunut jommoisellakin innostuksella; huomasi jokaisesta sanasta, ett? niill? tarkoitettiin totta.

Rassmann ojensi h?nelle vain ??net?nn? k?tens?; rouvalle samoin.

Silloin tuli Schorn j?lleen entiselle hauskalle tuulelleen. H?n sanoi:

"Mutta nyt joutuin, Hannaseni, anna tyt?n huolehtia kahvista, meid?n kai on paras j??d? lehtimajaan. K?ske noutaa my?s leivoksia ?l?k? unhota kis?llej?. T?n??n on juhlap?iv?, sent?hden en en?? liikautakaan k?tt?ni. Meill? on yllinkyllin puhuttavaa."

Ja rouva Schorn riensi taloon taluttaen Liisaa k?dest?, jollaikaa nuori mestari, poika yh? k?sivarrellaan, istuutui yst?v?ns? kera varjoisaan lehtimajaan.

Viel? illan tullen istuivat he siell? ja keskustelivat kaikenlaisista asioista ja tuumista. Rouva Schorn kuunteli ??net?nn? miesten keskustelua, heitt?en vain silloin t?ll?in sanan v?liin. Mutta kun h?n kohotti katseensa, lep?siv?t Rassmannin silm?t yh? h?nen kasvoillaan.

My?h??n viedess??n yst?v??ns? makuulle ei Schorn voinut olla kys?sem?tt?:

"No kuinka miellytt?? sinua vaimoni, enk? ole hyvin valinnut?"

Ja kun Rassmann ny?kk?si, lis?si toinen:

"Niin, jokainen sanoo samaa. Ei, sinun on vain p??st?v? tiet?m??n kuinka viisas h?n on. H?n oli mestarivainajani ainoa tyt?r ja t?m? talo h?nen is?ns? t?m?n el?ess?. Olen tosiaan onnellinen ja tyytyv?inen -- nuku makeasti, hyv?? y?t?. Jumala varjelkoon sinua kattoni alla."

Schorn oli sosiaalidemokraatti ruumiineen ja sieluineen. Jokainen kaupunkilainen tiesi sen. Toiset sanoivat h?nt? uneksijaksi, toiset kohauttivat olkap?it??n, jos heid?n mielt??n kysyttiin, ja vaikenivat mieluummin, ennenkuin rupesivat arvostelemaan miest?, joka vuosien kuluessa oli osannut saavuttaa heid?n kunnioituksensa. Niin, Schornia kunnioitti jokainen, joka h?net tunsi.

H?n t?ytti kansalaisvelvollisuutensa kuin jokainen muukin tunnollinen kansalainen: h?n maksoi veronsa suurimmalla s?ntillisyydell?, h?n koetti voimiensa mukaan edist?? kunnan yhteist? hyv??. H?n ei koskaan j??nyt kenellek??n velkaa, oli ahkera, kelpo ty?mies; h?n rakasti vaimoaan ja lapsiaan, h?n huolehti heid?n puolestaan aamusta iltaan ja tuli siten perheenis?n ihanteeksi; h?n oli kohtelias jokaista kohtaan eik? siin? suhteessa tehnyt eroa k?yh?n ja rikkaan v?lill? -- yh? oli h?n sama vaatimaton ja aulis ihminen. H?n eli hiljaa kotioloissaan ja taitti siten jokaiselta juorulta k?rjen jo edelt?p?in. Jos h?nell? oli kadehtijoita, niin olivat he sellaisia hyv?ss? mieless?, eiv?t kadehtineet h?nt? h?nen huolettoman el?m?ns?, vaan h?nen vaatimattoman vaimonsa, h?nen onnensa t?hden. H?nen teoksiaan kysyttiin, h?nen vakavia hintojaan pidettiin arvossa, verkkaan, mutta varmaan versoi h?nen hyvinvointinsa.

Ja sent??n oli h?n sosiaalidemokraatti!

Lauvantai oli ainoa p?iv? viikossa, jona Schorn iltaisin palkat maksettuaan n?ytt?ytyi "Kultaisen leijonan" tarjoiluhuoneessa. H?n teki sen vain mieliksi kis?lleilleen, jotka ajattelivat samoin kuin h?nkin. Ty?huoneessa keskusteli h?n heid?n kanssaan sosialismin suurista p??m??rist?, sik?li kuin h?n miesten kanssa voi ymm?rt?v?isesti keskustella. Mutta niin pian kuin h?n l?ksi kotoaan ja oli porvarien seurassa, oli Schorn mies, joka esiintyi t?ysin puolueettomana. Politiikasta ei h?n puhunut puolta sanaakaan, sosiaaliset kysymykset n?yttiv?t h?nelle olevan sivuasioita. Mutta s??nn?llisesti sai puoluerahasto h?nelt? kannatuksensa, ja my?t?tuntoisella ymm?rryksell? seurasi nuori mestari puolueensa salaista j?rjestymist?.

"Oi, jos voisin, tahtoisin mielell?ni kuolla tehd?kseni kaikki ihmiset onnellisiksi", oli h?n sanonut Rassmannille, ja n?ill? sanoilla h?n oli sanonut korkeimman mit? h?nell? oli sanottavaa.

Kaikessa onnessaan ja tyytyv?isyydess??n puuttui h?nelt? ainoastaan yht?: yst?v??, todellista yst?v??. Vaikkakin h?nen vaimonsa oli h?nen kanssaan yht? sielultaan ja mielelt??n, oli h?n rajotetussa vaikutuspiiriss??n usein kaivannut miest?, jonka henki olisi voinut h?nt? el?hytt??, joka olisi yleisinhimillisist? harrastuksista ajatellut samoin kuin h?nkin, joka siin? puolipime?ss?, jossa h?n ajatuksineen haparoi, olisi ollut h?nen uskollisena saattajanaan, samaan p??m??r??n pyrkiv?n? johtajanaan.

Rassmannista luuli Schorn nyt t?m?n yst?v?n l?yt?v?ns?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet