Read Ebook: Giovanna by Micha Lis Sophus Heikel Marjo Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 499 lines and 23575 words, and 10 pages

Translator: Marja Heikel

Release date: November 17, 2023

Original publication: Helsinki: Otava, 1923

Credits: Juhani K?rkk?inen and Tapio Riikonen

GIOVANNA

Tarina kauniiden tornien kaupungista

Kirj.

SOPHUS MICHA?LIS

Suomentanut

Marjo Heikel

Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Otava 1923.

Maakunta on kuin keinuva kehto pienen kaupungin ymp?rill?. Matkustaja tulee sinne yli aaltoilevien kukkuloitten, joita oliivimets?t verhoavat, ik??nkuin ne olisi kiedottu harmaanvihre??n silkkiin. Kun tie kohoaa m?elle, on kaupunki vajonnut aallonpohjaan ja viittoilee sielt? torneineen. Se on kuin muurikruunu, joka on painettu er??n kukkulan p??laelle. Tie k??ntyy, ja kaupunki katoaa. Ratsastaja ajaa aallon harjalle ja toisen pohjaan, ja katse etsii kaupunkia kuin merimerkki?. L?helt? katsoen n?ytt?? silt?, kuin olisi taivaasta kova nyrkki iskenyt t?h?n muuripilarimets??n. On kuin rajuilma olisi pirstonut ja katkonut tornit. Niinkuin tuuli olisi vienyt hatut. Vain muutamalla harvalla on viel? j?ljell? kattokyp?r?ns?, joka heiluu nelj?n pilarin varassa; sen kuvun alla riippuu kello. Nyt sen malmikieli on ??neti. Nuora laskeutuu luotisuorana alas torniin.

Siit? hetkest?, jolloin kaupungin muuri pys?ytt?? ratsastajan ja portti hyv?ntahtoisesti avaa mustan kitansa ja nielaisee h?net kaupungin suolenahtaille kaduille, kopsahtelevat h?nen hevosensa kaviot katukivityksell?. Muurit vastaavat, ja keskiaika lehahtaa j?isen? h?nt? vastaan. Kylmyytt? ja ummehtunutta ilmaa virtaa tylpp?kulmaisista ikkunanieluista. Ovet huokuvat pimeytt?, kuin veisiv?t hakattuihin hautakammioihin. Ei kukaan voi niskaansa taivuttamatta astua kynnyksen ylitse. Katukivet ovat kuin suomupeite muinaisaikaisen hirvi?n vatsalla. Varjo lojuu laiskana ja henkii kylmyytt? joka soppeen niinkuin lohik??rme, joka on vet?ytynyt piiloon auringolta. Vain ylh??ll? korkeissa torneissa hallitsee aurinko, l?hett?en kullan v?lkkyvi? t?hyst?j?nkatseitansa l?pi ikkunareik?in ja muuriaukkojen voimatta tunkeutua kaupungin pohjimmaisen j??kylm?n pimeyden syvyyteen.

Mit? merkitsev?t kaikki n?m? tornit, jotka kohoavat taivaalle kuin kivettyneen k?den vannovat sormet? Tai kuin korkealle kohoavat tuntosarvet, jotka ojentuvat aurinkoon kurkottaaksensa katsomaan yli kauniin seudun?

Ne ovat pieni? hoikkia Baabelintorneja, ei taivasta tavoittavia, vaan rakennetut n?hd?kseen toinen toisensa olan ylitse. Pieni? turhuudentorneja, niinkuin ne, joita jolta p?iv? kohoilee ihmisten rinnoissa.

Tuli p?iv?, jolloin er?s t?m?n pienen kaupungin mahtavista perheenisist? huomasi asuvansa liian matalalla. H?n istui palatsissaan kuin kotka s?leh?kiss??n. Alimman kerroksen isot ikkunat olivat kankiverkolla suljetut. Niiden takana istui h?n katsellen keltaisin, kadekiiluvin silmin, kuinka h?nen naapurinsa kulki tuomiokirkkoon loistaen laahustimessaan niinkuin p?yhe?pyrst?inen riikinkukko koristettuna k??dyill? ja jalokivill?, kuin h?n olisi pyh? ehtoollisastia eik? koronkiskonnalla t?ytetty rahakirstu. Kun h?nen vaimonsa ja tytt?rens? astuivat h?nen vieress??n, heilahteli heid?n kirjo-ompeluksin koristeltu hameensa kankeana kuin tynnyri heid?n ymp?rill??n, niin ett? he hyvin olisivat voineet nostaa jalkansa maasta silti kaatumatta. Ja sama itsetyytyv?inen narri kulki joka p?iv? kirkossa, josta h?n oli ostanut kappelin ja jonne h?n antoi er??n sienalaisen maalata alttaritaulun suunnattomista summista.

Mutta s?leh?kiss? asuva kotka heitti hautansa kuoleman ja pirun huomaan. H?n eli vain kerran t?t? el?m?? ja piti huonona lohdutuksena p?yhkeill? hakkauttamalla p??ns? kuvan hautakiveens?. H?n kuului Salvuccien mahtavaan ja ylh?iseen sukuun, johon keisari aina oli voinut luottaa taistelussaan vallanhimoista paavia vastaan. H?n tahtoi el?v?ss? el?m?ss? nostaa p??ns? t?m?n pienen kerskailevan ja kateellisen kaupungin yli ja hankkia itselleen laajemman n?k?alan kuin ne narrit, jotka kulkivat lakaisten katujen likaa prameilla silkkiviitoillaan.

Niin kohosi h?nen torninsa ilmaan. Se kasvoi kuin palmunrunko, ja kotkan pes? muutti sen mukana korkeuteen. V?h?n ajan kuluttua h?nen ei en?? tarvinnut istua ristikkojen takana ja katsoa silmi?ns? kipeiksi naapurinsa kullattuun kirkkokomeuteen. H?n istui kyllin korkealla n?hd?kseen naapurinsa palatsin katon yli, voidakseen vakoilla kaikkia h?nen toimiaan ulkopihalla, ja jos h?nt? halutti, voi h?n sylke? h?nen baretilleen, joka loisti kuin turkkilainen kupoli.

Mutta Ardinghellot kulkivat alhaalla ja katsoivat pilkaten ja virnistellen, kuinka torni kasvoi, ja ajattelivat itsekseen: kunhan se vain ei sorru, kunhan se vain kest?? h?nen painonsa, ettei h?n jonakin p?iv?n? muksahda sielt? alas kuin lentoon kykenem?t?n haikaranpoika. Mutta he tuijottivat niin kauan yl?sp?in, ett? niskaa pakotti, ja heid?n alkoi tehd? mieli lent?? yl?s katsomaan, mit? kilpailija t?hyili korkealta loggialtaan. Ja uteliaisuuden sijaan tuli harmi, kun he tulivat portin ulkopuolelle ja n?kiv?t Salvuccien lipun tornin huipulla silloinkin, kun pormestari ei liputtanut. Viel? ei sent??n kaupunki ollut Salvuccion, vaikka h?n istuikin ja p?yhkeili korkeudessaan ja rintasuojuksen yli riippui upeita kudoksia; siell? ne istuivat ylh??ll? ja kaatoivat ?ljytulppia viinipulloistaan, niin ett? kaupungin rehelliset porvarit saivat roiskeita p??h?ns?.

Ei kannattanut valittaa esivallalle. Ja kun Ardinghello-suvun p??mies pyysi puhutella rauhanrikkojaa, osoittivat palvelijat h?net virnistellen taivasta tavoittavia portaita yl?s. Huonosti soveltui h?nen arvolleen kiivet? ilmaan toisen miehen portaita pitkin. Kun h?n ei keksinyt muuta keinoa, alkoi h?n itse rakentaa.

Niinp? kohosi Ardinghellienkin torni korkeuteen. Kun ei rakennettaessa varsin tarkoin luotilinjaa k?ytetty, kallistuivat tornit hiukan toisiansa kohden yli kadun niinkuin kaksi p?ssi?, jotka ovat puskusilla. Mutta Salvuccio seisoi torninsa huipussa ja katseli pilkallisesti alas kilpailijaansa kuin halveksittua kerj?l?ist?, joka haukkoo ilmaa p??st?kseen yl?s saakka.

Vihamieliset perheet eiv?t olleet vuosikausiin vaihtaneet sanaakaan, ennenkuin Ardinghello er??n? p?iv?n? seisoi tornissaan, joka juuri oli kohonnut vastustajan tornin tasalle. Muurauslasta oli poissa ja teline yhdelt? sivulta purettu. Ardinghello arveli sen hetken tulleen, jota varten h?n oli tornin rakentanut. Mutta vihollinen odotutti kauan. Vasta auringon laskiessa ilmestyi Salvuccion p?? luukkuun. Ardinghello ei voinut hillit? itse??n, kunnes toinen olisi kokonaan ylh??ll?.

"Salvuccio, kiell?n teit? heitt?m?st? roskaa maalleni."

"Ja min?, Ardinghello, kiell?n teit? puhuttelemasta minua maallani."

"N?etteh?n, ett? seison omallani."

"Tuskinpa vain. Minun mielest?ni teid?n torninne on v?h?n liiaksi kallistunut minun puolelleni. Teid?n pit?isi oikaista vinoa kaulaanne."

"Varokaa itse?nne, etten oikaise teid?n kaulaanne."

"Saituri!"

"P?yhk?!"

"Koronkiskuri!"

"Is?nmaanpetturi!"

T?m?n sanasodan ry?pyt p?rsk?hteliv?t kadulle saakka. Uteliaisuus tarttui yh? useampaan. Mit? varten rakennettiin noita torneja? Maakartanoihinsako ne t?hysteliv?t tuolta ylh??lt?? Vai vaihtoivatko ne salaisia merkkej? ulkopuolella olevan vihollisen kanssa? Nyt ne el?m?iv?t toistensa korvat umpeen. Ne puhalluttivat torviin, ik??nkuin olisivat tahtoneet s?rke? toisiltansa rumpukaivot.

V?hitellen kiipeiliv?t kaikki kaupungin huomattavimmat suvut ilmaan. Ne kilpailivat tornien rakentamisessa. N?ytt?m?, jossa vaihdettiin kohteliaisuuksia ja h?vytt?myyksi?, siirtyi ylempiin ilmapiireihin. Muutamat ottivat y?tkin avuksi, jotta naapurit seuraavana p?iv?n? huomaisivat joutuneensa alakynteen. Koko kaupunki oli pelkk?? kiistaa tornien v?lill?, jotka huitoivat k?sill??n ja usuttelivat koreita viirikukkoja toistensa kimppuun. Raivo meni niin pitk?lle, ett? neuvosto pormestarin kehoituksesta pani sille rajan. Jotta ei kenenk??n yksityishenkil?n torni ulkoap?in katsottuna n?ytt?isi riist?neen itselleen valta-asemaa kaupungissa, s??dettiin, ettei yksik??n saisi kohota kellotornia korkeammaksi. Ja viel? korkeammalle sit? kohosi kaupungin neuvostotalon torni, p??t? pitemp?n? kaikkea kansaa.

N?m? monet tornit olivat niinkuin joukko latvasta katkenneita puita. Mutta kauna kahden perheen v?lill? ei laimentunut. Yksi heill? oli pakosta yhteinen: kaivo. Mutta v?ltt??kseen yhteensattumista sen reunalla rakensi kumpikin py?r?laitteen, jossa oli pitk? k?ysi, niin ett? he saattoivat hinata veden yl?s, tosin samassa sangossa, sill? kaivossa oli tilaa vain yhdelle. Toisinaan seisoi kumpikin k?ytens? ??ress? kiistellen, kummalla oli etuoikeus juoda ensiksi.

Kerran johtui kahden nuoren mieleen nostaa muutakin kuin vett? kaivosta. He vaihtoivat suloisia lemmensanoja tyhj?n sangon pohjalla. He sulkivat kokonaisen meren rakkautta pieneen kirjeeseen. Mutta er??n? p?iv?n? tyt?n is? sai k?siins? vihattuun sukuun kuuluvan nuoren miehen kirjeen. H?n kielsi talonv?ke??n en?? milloinkaan nostamasta vett? yhteisest? kaivosta, Sensijaan h?n naulasi kirjeen kiinni sangon pohjaan, ensin sivelty??n sit? vihan myrkyllisin sormin, ja naapuriperheess? tuli moni sairaaksi ja kuoli sen johdosta, ett? se kirje oli joutunut v??riin k?siin.

Toista sataa vuotta oli kulunut siit?, kun tornien korkeus m??r?ttiin, ja niist? p?ivist?, jolloin sanko kuljetti myrkky? molempien talojen v?lill?. Kumpikin vihollisperhe oli aikoja sitten kaivanut oman kaivonsa, mutta yhteisesti k?yttiv?t he vanhaa kaivoa sukuvihan viem?rikuoppana. Se oli rappeutunut ja sen marmorireuna sy?pynyt. Vesi oli painumistaan painunut syvemm?lle. Jos katsoi kaivoon, ei n?hnyt sinitaivaan heijastavan kuvaansa, vaan hirvitt?v?n, vihre?pilkullisen pohjan, jossa kaikenlaiset valjut sammalet ja valonarat kiertokasvit kasvoivat. Siell? alhaalla rehoitti myrkyllinen suo sankkana mets?n?. Kirotusta kaivosta nousi hapan haju.

Joka kerta kun kondottieeri Leone de' Salvucci palasi kotiin palatsiinsa, sylki h?n vaistomaisesti hevosen sel?st? tuohon kaameaan kuiluun. H?n tuskin huomasi sit? tekev?ns?. H?n oli tehnyt niin pienest? pit?en, koska h?n oli n?hnyt is?n niin tekev?n. Mutta koskaan h?n ei ollut kysynyt, miksi oikeastaan niin tehtiin. H?n piti sit? yht? luonnollisena asiana kuin kastaa sormensa vihkiveteen kirkonovesta sis??n astuessa.

Kauniiden tornien kaupunki oli vajonnut rappiotilaan. Se johtui vihasta noiden kahden suvun v?lill?, jotka kerran olivat nostaneet sen kukoistukseen. Tornit olivat aikoja sitten kutistuneet kokoon. Muutamat niist? olivat en?? vain korkeita kivir?ykki?it?, joita saattoi k?ytt?? vanhojen rakennusten korjaamiseen. Ruohoa kasvoi kaupungin rappeutuneessa linnoituksessa. Kukistuneilla etuvarustuksilla oli vanhoja ampumakoneita, jotka lahosivat kuin muumio. Kukaan ei en?? sinne lippua nostanut. Jos se joskus kohosi, nostivat sen vieraat k?det, ja firenzel?isten punainen lilja ja Medicien keltaiset pallot hulmuttivat vieraan vallan ylistyst? yli n?yryytetyn kaupungin.

Leone de' Salvucci oli poissa kaupungista pitki? aikoja. H?n oli oppinut sotilasammatin Milanossa Sforzain luona ja palkasta uhrannut miehuusik?ns? vieraitten valtioitten palveluksessa, aina valiten enimm?n tarjoavan dukaatit siin? vakaumuksessa, ett? niiss? oli eniten oikean asian tuoksua. Oikea asia vaihteli ja muuttui. Se leijaili kuten armon pyh? kyyhkynen eri valtioitten kiireell?, ja Leone taisteli aina sen alla. H?n osasi yll?pit?? kuria niiden kokoonhaalittujen palkkasoturien keskuudessa, joiden sielun h?n osti kilist?m?ll? rumpunahalla kultiansa. H?n voitti heid?n kiintymyksens? harvinaisella kylm?verisyydell??n, joka sai h?net ratkaisemaan kaikki vaikeat asiat kaikkein ankarimmilla ja perusteellisimmilla keinoilla. Ei mik??n ollut niin luotettava kuin kuolema. Kuolema uppiniskaisuudesta, tottelemattomuudesta, v?himm?st?kin kapinallisen kielen liikahduksesta. Kuoleman huomasi Leone varmimmaksi auttajaksi, suurimmaksi ja voittamattomimmaksi kaikista ihmiskunnan hyv?ntekij?ist?. Sen j?ljiss? kasvoi pelkk?? hyv??, onnea ja hyvinvointia siin?, mihin se iski. Ei miss??n ollut parempi palvella kuin siell?, miss? yhdell? iskulla oli oikein puhdasta tehty, ei miss??n raittiimpaa ilmaa kuin siell?, miss? kuolema rankkana sateena oli maan huuhdellut. Leone huomasi kuoleman uskollisimmaksi aseveljekseen. Kunhan vain h?n jaksoi odottaa, ei se pett?nyt. Se oli murtanut h?nen kovimmatkin vastustajansa, ja jos h?n el?isi tarpeeksi kauan, voisi h?n laskea sovittavia i?isyyskukkia katkerimmankin vihamiehens? haudalle. Anna ajan kulua! Leonen hartaus ei milloinkaan ollut suurempi kuin h?nen polvistuessaan vihollisen marmoripaadelle ja lukiessaan kostein silmin kuvakirjoituksen hiljaista ??nt?: "Rukoile h?nen sielunsa puolesta!" H?n rukoili sanomattomassa hurskaudessa.

Joka kerta kun Leone oli palannut synnyinkaupunkiinsa ja sylkenyt kaivoon, h?n kysyi ensimm?iseksi kuolemantapauksia. Harvoin h?n tiedusti turhaan. Aina oli asutus v?h?n harventunut, ja Leone otti kaikki uutiset vastaan samalla avomielisell? vastauksella: "Hyv? on, hyv? on!" Camposantoa koristettiin, kirkot saivat kauniita hautakirjoituksia, kynttil?it? meni sielumessuihin suuret m??r?t, kellot soivat juhlallisesti, maatiloja oli myyt?v?n?, virkoja vapaina, ep?miellytt?vi? kasvoja katosi: kaikki oli todellakin hyvin!

Mutta ajan pitk??n ei kaikki ollut hyvin; tuli huono aika rivakalle ja uupumattomalle ty?ntekij?lle. Rauha levisi yli valtioiden. Kaikki sota kaupungin ulkopuolella lakkasi. Tarpeellisen sodan toimittivat porvarit itse ilman vierasta apua. Kunnollinen palkkasoturi voi tuskin en?? ansaita leip??ns?. Halpa roskav?ki repi katukiveyksen ja tappeli leip?veitsill? ja naskaleilla. Ei tarvittu ammattimiehi?. Kaikki tuhrivat siin? toimessa. Leone sai matkustaa valtiosta valtioon turhaan hakien ty?t?. Neuvostot pyysiv?t h?nt? menem??n helvettiin. He olivat pyyhkineet kondottieeri-tilin kirjoistaan.

Vanhana ja harmaantuneena, mutta yh? yht? innostuneena ammattiinsa Leone liikkui alituisesti ratsain maantiell?. H?n tyytyi siihen, mit? sattui saamaan. Palkkautui viikoksi, kun oli kysymyksess? vihatun rosvojoukon s??nn?llinen piiritys, rajanvartiointi, laajennettu poliisipalvelus, tavarankuljetuksen suojeleminen.

Kauniiden tornien kaupungissa ei koskaan ollut soldoakaan ansaittavana. Siell? h?n oli vain siksi, ett? se oli h?nen synnyinpaikkansa ja koska siell? asui h?nen ainoa j?lkel?isens?, tyt?r, joka oli kasvanut kuolleessa vanhassa palatsissa kuten hento ja v?risev? mimosa kasvaa aikojen kuluessa muurille kertyneell? ohuella maakerroksella. Siell? h?n itse asui vuoden kuolleina aikoina. Kes?n h?n vietti maakartanossaan l?hell? Poggibonsia.

Er??n? p?iv?n? h?n tuli ratsain Pisasta. H?n oli palvellut kaupunkia taistelussa salakuljettajia vastaan ja samalla k?ytt?nyt tilaisuutta salakuljettaakseen erin?isi? kalleuksia, kuten flaamilaista brokadia ja Levantin jalokivi? tytt?relleen.

Kotimatkalla p?lk?hti h?nen p??h?ns? k?yd? katsomassa, olivatko viiniryp?leet Poggibonsissa valmiit korjattaviksi. H?n rakasti n?it? kiertelevi? teit?, jotka alituiseen tarjosivat uusia yll?tyksi?. Huvilanmuureja ja torninhuippuja sukelsi esiin kukkuloitten takaa, ja tummat sypressit seisoivat ik??nkuin juhlallisina kunniavartioina niiden edess?. Luostarit upeilivat houkutellen loggioineen ja kellotorneineen mit? kauneimmilla paikoilla. Siell? t??ll? et?isyydess? seisoi solakka lehtipuu ja v?risi yksin?isen? puhdasta, kultaista iltap?iv?taivasta vastaan.

Ruskeana kuin maurilainen istui h?n raskaasti satulassaan, ja pitk?t kannukset riippuivat kantap?ist?. Punaisen lakkinsa h?n oli ty?nt?nyt niskaan; sen alta n?kyi ohut valkea tukka. Otsassa ja suupieliss? oli juovia, jyrkki? kuin puuhun leikattuja. Kuten syv?lle sy?vytetty k?sky oli poimu pienten siniharmaitten silmien v?liss?, jotka tuijottivat kauas eteenp?in. Piirteet suun ymp?rill? olivat kuin kivettyneit? haukkumasanoja ja uhkauksia. Kaula oli j?nteist? paksu, kuin se olisi ollut k?ysist? punottu.

H?nen kaksi aseenkantajaansa ratsasti kumpikin kuormahevosellaan, joiden selk??n oli lastattu lippaita ja ry?stettyj? aseita. Kyp?r?it? riippui satulankaaresta, rautakeih?it? oli miesten olkap?ill?. Huvilan luona h?n k?ski heid?n ratsastaa edelt?. He eiv?t olleet ansainneet lepoa eiv?tk? viinikulausta.

Yksin??n kulki h?n viinitarhassaan ja koetteli kypsi? ryp?leit?. K?ynn?kset riippuivat kuten veltot rinnat, jotka j?lkel?iselleen ovat antaneet kaiken mehunsa. Mutta ryp?letertut painoivat jalavasta jalavaan kulkevia riukuja, ik??nkuin pitk?n, matalan k?ynn?sk?yt?v?n katto olisi ollut putoamaisillaan.

Korkean muurin juurelta kuului rasahdus. Leone k??ntyi ja n?ki miehen olevan heitt?ytym?ss? muurin yli. H?n heitti veitsens?, jonka h?n kiskaisi vy?lt??n, pitki? keltaisia housuja kohti. Leve? ter? kimmahti kilisten kivest?.

"Pys?hdy, pirun ruoka!"

Housut eiv?t pys?htyneet. Nyt ne ratsastivat muurilla.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet